Se vaatii vähän rohkeutta

Puoli vuotta myöhemmin painoni keikkunee jossakin 86-87 kilon maastossa, toivottavasti ei kuitenkaan kovin paljoa korkeammalla. Sisälläni ei kuitenkaan tunnu siltä. Paksut posket ja kaksoisleuka on edelleen paikallaan, eikä muutosta tunnu näkyvän. Sisälläni tuntuu kuitenkin paremmalta. Nyt on aika kuitenkin jatkaa tämän projektin parissa, kaikesta huolimatta.

Olen tämän epätoivoisen painojojoiluni aikana kirjoitellut muistakin epävarmuuksistani, ja esimerkiksi tuskailuistani vastakkaisen sukupuolen kanssa. Jotain kummallisen hienoa on kuitenkin sattunut.

Kirjoitin tänne viimeksi huhtikuussa endorfiinihuuruissani. Viime joulukuussa menin tapaamaan ystävääni Britteihin ja tutustuin siellä erään illanvieton tiimellyksessä australialaiseen mieheen, joka asui samassa kaupungissa ystäväni kanssa. Yhteisten hetkiemme viime minuuteilla hän rohkaistui pyytämään numeroani, ja viestitti heti perään vielä samana iltana. Siitä alkoi viestittely aina silloin tällöin, hän kirjoitelli aina välillä, ja minä vastailin. Uudenvuoden jälkeen aloimme kirjoitella säännöllisemmin, oikeastaan päivittäin.

Helmikuussa tämä herra kirjoitti, että aikoo lähteä muutaman viikon matkalle. Päätin olla kerrankin rohkea (mitä menetettävää?!) ja vastasin, että tietenkin Suomeen. Muutaman hetken kuluttua lentoliput oli jo varattu. Hän päätyi olemaan luonani kuukauden verran, kunnes matkabudjetti oli kutistunut jo niin pieneksi, että hänen oli olosuhteiden pakosta lähdettävä takaisin kotiin Australiaan. Työviisumiasiat Britteinsaarella eivät lutviutuneet niin hyvin kuin hän oli toivonut.

Tästä alkoi meidän puolen vuoden mittainen etäsuhteemme. Lukemattomat tunnit skypessä, whatsapissa ja facebookissa pitivät meidät perillä toistemme elämistä pallon toisella puolella. Aikaero oli vaikea, mutta tietokoneella tehtävän työni ansiostani pystyin työnteon ohessa viestittelemään päiväsaikaan, jolloin hänellä oli ilta. Työteho toki kärsi auttamattomasti.

Lokakuussa pakkasin laukkuni, lopetin työssäni, astuin lentokoneeseen ja lähdin yli vuorokauden pituiselle matkalle. Nyt, puoli vuotta myöhemmin, tuossa se koisii vieressä. Mitä jos en olisi ollut rohkea?

Hajatelmia

Multa tippui vahingossa kilo viime kuussa, kun täällä sattui kaikkea hassua. Tällä viikolla olen yrittänyt taas palauttaa itseäni arkirutiiniin ja saada liikuntaa mukaan kalenteriin. Toistaiseksi se on onnistunut, sillä olen puolen tunnin päästä lähdössä kolmatta kertaa bodypumpiin.

Arkirutiinista on vaikea pitää kiinni, kun arki heiluu johonkin suuntaan koko ajan. Tasan viikon päästä olen lähdössä parin viikon reissuun ja tiedän jo nyt, mitä siellä tulee tapahtumaan.

Voin ilokseni kuitenkin kertoa, että karkkilakko on pitänyt aika hyvin! Ainoat suklaat, joita olen syönyt kuluneen yli kolmen kuukauden aikana (karkkilakko alkoi siis uv:na), ovat viime viikonloppuna syömäni suklaabanaanit. Hyviä oli.

Olen jotenkin oikeuttanut itselleni kuivattujen hedelmien ja esimerkiksi jogurttirusinoiden syömisen. Niissähän on kuitenkin ihan törky määrä kaloreita, vaikka toki se sokeri onkin parempaa, kuin liivatetököteissä. Ehkä kerran viikossa voisi.

Huomasin kyllä sen, että kun ensimmäisen kerran pitkän tauon jälkeen söin kuivattuja hedelmiä, alkoi niiden makeus tökkiä tosi nopeasti. Yritän nyt taistella tietäni samaan suuntaan uudestaan.

Nyt on alkanut myös varmistua jo kauan suunnittelemani pitkä matka. Olen lopultakin lähdössä syksyllä, aikomuksena on olla poissa ainakin vuosi. Voi että kun siihen mennessä saisin vähän pudotettua painoa... Vielä olisi tasan puoli vuotta aikaa. Viime vuonna tiputin 10 kiloa puolessa vuodessa, onnistuisiko se taas? Mietin, että ehkä kannattaisi hakea motivaatiota taas personal trainerilta ja ihan oikeasti ruokapuolen apua. Treeni onnistuu kyllä, enkä kuitenkaan voi treenata reuman takia yhtä lujaa kuin ehkä tarvitsisi, mutta ruokapuoleen keskittymällä saisin varmasti tuloksia.

Harmi, kun se ruoka vaan on niin hyvää! Nimimerkillä tänään harrastuksessa palaveerataan pizzan ääressä... Täytyy pyytää laittamaan vähän vähemmän juustoa.

Hitaasti eikä edes varmasti

Kilo tippunut! Whhooo. Siitä se lähtee.  Tahti voi olla ehkä himpun verran hidas kuukaudessa. Samapa tuo, olen liian tyytyväinen murehtiakseni. Nyt täällä jylläävät sellaiset voimat että heikompia hirvittää!

Olen yrittänyt nyt syödä useammin ja paremmin, mutta annoskoissa olisi vielä parannettavaa. Töissä mutustan hedelmiä ja rahkaa, jotta kotiin mennessä nälkä ei pääsisi ihan mahdottomaksi. Olen miettinyt leipää... En onnekseni syö sitä paljoa, mutta ruisleipä on osoittautunut hyväksi aamu- ja välipalaksi. Mieluiten olisin kokonaan ilman. Suurin haasteeni on ollut nyt karjalanpiirakoiden jättäminen. Vaikeaa! Millä korvata?

Innostuin syömään tomaatteja aika reippaanlaisesti, mutta refluksitautini ilmoitti, ettei se ollutkaan niin hyvä idea. Olen ottanut töihin mukaan ateriankorvausmehuja, jotka ovat ihan ok, mutta niiden lisäksi syön mielelläni myös hedelmän. Ehkä se mehu on parempi jättää pois ja pysytellä ihan vaan hedelmissä?

Kaikista suurin saavutus on karkkien jättäminen. En ole syönyt yhtään suklaata enkä karkkia kokonaiseen kuukauteen! Siis kokonaiseen kuukauteen!! Uudenvuoden jälkeen päätin ja se on ollut yllättävän helppoa. En ole ostanut kaupasta mitään hyvää, eikä ole oikeastaan tehnyt edes mieli! Ennen mieliteot olivat niin kovia, että saatoin lähteä kauppaan ihan vaan hakeakseni karkkia.

Uskomatonta. Olen oikeasti niiiiin niin niin iloinen. Syy, miksi olen heittäytynyt totaalikieltäytyjälinjalle on se, että pelkään repsahtavani kunnolla. Jos aloitan, pelkään saattavani syödä kaksi päivää putkeen. Parempi yrittää pysytellä irti niin kauan kuin pystyn.

Jotenkin tuntuu, että elämästä puuttuvat nyt ne pienet palkitsemishetket. En voi käpertyä sohvan nurkkaan katsomaan leffaa ja syömään karkkia, se ei odota kotona palkkiona selviytymisestä kurjan päivän vaatimuksista. Se on vähän outoa. Ehkä siihenkin tottuu?

Olen niin sokerikoukussa. Karkittomuuden on pakko alkaa näkyä painossa jossakin kohtaa. Vaikka lautaskoot olisivatkin vielä liian suuria, ovat niiden sisällöt onneksi sentään vaihtuneet parempaan. Syön huomattavasti enemmän salaatteja ja sellaiset valtavat ahmimiskohtaukset ovat olleet pienemmässä roolissa. Tämän kuukauden aikana on myös ollut paljon energisempi olo kuin esimerkiksi kesällä tai syksyllä oli. Sokeri on pahin huume, oikeasti.

Olen kyläillessä ottanut tarjottavia, mutta pysynyt irti karkeista. Nyt kun saisi vielä kunnon reeniä päälle, niin johan lähtisi lyyti kirjoittamaan. Olen saleillut, mutta mieli tekisi bodypumpiin... Saatan käydä katsomassa, miten polvi kestää. Olin niin hyvässä kuosissa alkusyksystä, että pumppi kyllä kannattaisi. Saisi omaan salitreeniin vaihtelua ja haastetta. 

Olipas tässä jorinaa. Riittänee tälle illalle!

weheartit.com

Hyvä vuosi edessä

Olen viimeksi kirjoittanut tänne syyskuussa. Älytön tauko! Painoon on tullut 2-3 kiloa lisää (en todellakaan uskalla tässä kohtaa hypätä vaa'alle tarkempaa lukemaa tiirailemaan), joka on kohtuullinen lukema kuluneeseen syksyyn nähden.

Ruokailut ovat olleet lievästi sanottuna aivan päin honkia, mutta liikuntaa olen harrastanut 2-3 kertaa viikossa. Tyhjää parempi.

Nyt olen istunut kaksi tuntia koneella ja etsinyt uutta motivaatiota. Ei enää selityksiä ("joulu on tulossa, ei kannata", "reissu on tulossa, ei pysty", "ei ole kunnon rytmiä, liian vaikeaa"), vaan ihan oikeasti siitä paksusta niskasta kiinni ja toimeksi.

Aloitan taas säännöllisessä työrytmissä (syksy on ollut aika haipakkaa) tammikuussa, joten pystyn taas elämään muutenkin järkevämmin.

Kauhukseni tajusin, että suurin osa seuraamistani blogeilijoista on lopettanut kirjoittamisen. :( Todella sääli! Täytyy joku ilta jatkaa motivaation etsintää ja kerätä listalle nippu uusia blogeja seurattavaksi.

Ei-niin-hyvännäköinen

Me käytiin työkavereiden kanssa baarissa pari viikkoa sitten. Heiluttiin siinä tanssilattialla, kun ympärille tuli pyörimään joukko poikia. Ne siinä jotain hörötteli ja katseli, ja sitten yksi niistä tuli kysymään minulta ja kaveriltani: ”Kuulkaash tytöth. Kertokaash meille, että mistä se johtuu, että kun baarissa on hyvännäköisiä naisia, niin niillä on aina mukana yksi ei-niin-hyvännäköinen kaveri?” 

Byää! Tämä ei tehnyt hitaasti kohoavalle itsetunnolleni kovin hyvää. Heiluin siinä vaiheessa kahden nätin tytön kanssa, joten ei jäänyt epäselväksi, kuka meistä oli se ei-niin-hyvännäköinen kaveri. Ihmiset <3

 

Mitään tällaista kommenttia en ole saanut pitkiin aikoihin! Kesällä jotkut teinipojat tekivät röhkimisääniä selkäni takana, mutta siinäpä se oikeastaan. Ehkä manaan koko asian höpisemällä tällaisia. Pärjään oikein hyvin ilman ilkkuvia kommentteja ulkonäöstäni, eli jatketaan tähän asti hyvin toimineella pohjalla, kiitos!

Viime viikolla jäi paastopäivät väliin, ja totta puhuen tälläkään viikolla ei näytä hirmu hyvältä. Olen nyt kyllä nämä ruhtinaalliset kaksi päivää syönyt ihan hyvin ja viime viikolla sain aikaiseksi kolme tuntia liikuntaa. Hip hip huraa! Kyllä se tästä. Luotto on kova.

Väsyttää.

Väsymys on jotenkin hassusti ollut tämän kesän sana. Yleensä kesä ja valoisuus ovat antaneet energiaa, mutta nyt tuntuu, että sitä ei ollut ei sitten yhtään. Toisaalta taas olen ehkä itse tehnyt sen itselleni. Voin laskea yhden käden sormilla sellaiset vapaapäivät, jotka olisin oikeasti pyhittänyt levolle. Olen viilettänyt ympäriinsä - ulkomailla aina, kun minulla on ollut yli kaksi vapaata päivää, univelkaa ja alkoholia on kerätty kroppaan aika reippaanlaisesti. Olen tehnyt 12 päivän työputkia ja murehtinut lihavuuttani. Ha!

Viime viikolla vietin yhden elämäni parhaista ja kuluttavimmista viikoista ja matkoista. Tapasin aivan mielettömiä vanhoja ystäviä ja itkin kuin vauva, kun jouduin jättämään heidät jälleen. Elämä on minulle oikeasti todella hyvä, se pitäisi muistaa useammin ja jättää valitus vähemmälle.

Entä sitten, jos reuma järsii niveliä ja polvet rutisevat? Entä sitten, jos ihoni ei ole täydellinen? Jos se haittaa jota kuta, minkä minä sille voin? En voi kuin toivoa löytäväni ihmisiä, jotka näkevät sen läpi. Olen onneksi löytänytkin.

Nyt olen päättänyt jättää tämän sokerittoman pois, se on ihan liian vaikeaa. Ei pysty, eikä ennen kaikkea jaksa. Kokeilen tätä 5:2-dieettiä, eli kaksi päivää paastoa ja loput päivät voi syödä normaalisti. Viikon kalorirajani paukkuvat niin helposti yli, että nuo dieettipäivät tekevät todella hyvää. Pidin ensimmäisen tiistaina, lounaasta lounaaseen. Söin lähes noin 400g raejuustoa, yhden Profeel-proteiinirahkan sekä tomaatin ja kurkun.

Dieetin kalorimäärät naisille ovat paastopäivinä 500 kcal, minä taisin syödä noin 530 tai vastaavaa. Tänään söin ruuan ennen klo 12, seuraavaksi syön iltapäivällä 150g raejuustoa, kaksi nakkia, kolme avomaakurkkua ja kaksi porkkanaa. Kotona voin syödä vielä rahkaa, kun pääsen töistä.

Yllättävän paljon siihen 500 kaloriinkin mahtuu!

Täytyy muuten kiittää ihmisten kirjoittamia laihdutusblogeja, sillä epätoivon hetkellä tulin eilen hakemaan täältä itselleni kannustusta ja motivaatiota. Kolme tuntia pohdin, jaksanko lähteä bodypumppiin vai en, otin välissä tirsat ja kallistuin ajatukseen kotiin jäämisestä.

Päätin hyödyntää viimeisen oljenkorren ja tulin lueskelemaan laihdutusblogeja. Se tehosi - sain itseni salille! Mutta voi jeesus mikä rääkki se oli. Olen käynyt kesän ajan noin kaksi kertaa viikossa bodypumpissa ja se on ollut siinä, muu liikunta on hyötyliikuntapyöräilyä paikasta toiseen. Nyt en ole ollut salilla lainkaan kahteen viikkoon - se näkyi ja ennen kaikkea tuntui. Suunta ylöspäin!

Sokeritonta elämää

Olen ollut aiiiivan täysin puhki. Viime viikolla sain raahattua itseni kerran bodypumppiin ja tänään kävin salilla. Onneksi kävin, oli harvinaisen vahva treeni! Ai että oli hyvä olo, vaikka olen lykännyt sitä jo kaksi päivää, enkä olisi edelleenkään millään halunnut mennä. Yritän perjantaina mennä bodypumpiin, niin tämän viikon ilmaiset työpaikkaedut on käytetty. Viikonloppuna olisi hyvä jaksaa edes pyöräillä vähän, en ole tehnyt sitäkään aikoihin. Työpaikkapyöräilyä joo, mutta en kunnon hikipolkemista.

Kaverini ehdotti, että kokeilisin sokeritonta diettiä muutaman viikon ajan. Kokeilin sitä gluteenitonta viime vuoden syksyllä ja toivoin sen tuovan apua reumaani, mutta en huomannut fiiliksissäni tai nivelissä mitään kovin kummallista eroa. Olisi varmaan pitänyt jatkaa kauemmin.

Sokeriton olisi niiiiiin vaikea, herran jestas. Ahdistaa vähän edes ajatella sitä. Ei hedelmiä, ei ketsuppia, ei makaronilaatikkoa, ei mitään. Ei sillä että tuo ketsuppi olisi niin tärkeää, mutta kuitenkin... Kasviksia. Rahkaa... mitä sen rahkan kanssa sitten voisi syödä? Voi kauheeta, ei ananastakaan? Apua!

Olisin kyllä aika kova, jos pystyisin olemaan erossa sokerista edes kaksi viikkoa. Täytyy katsoa ja yrittää syödä muuten hyvin, paljon kasviksia ja lihaa. Harmi, että ihan kaikkeen tungetaan sitä piilosokeria... Onkohan niissä hunajabroilereissakin kauheasti sokeria? Ihan takuulla on. Voi rähmä.

Olen lähdössä ensi viikolla viikoksi reissuun, ja siellä en kyllä todellakaan aio stressata syömisistä. Sen jälkeen voisin ottaa rehabina tämän sokerikuurin ja yrittää palauttaa itseni ruotuun.

Kulunut kuukausi on mennyt vähän heikonlaisesti. Olen ollut tosi väsynyt, ihoni reistailee taas aivan älyttömästi, menkkani katosivat yhtäkkiä ja odotan ortopedin tuomiota siitä, joudunko lonkkaleikkaukseen vai en. Tuo iho- ja menkkahomma johtunee siitä, että hormoonini ovat taas aivan vinksallaan?! En tajua. Harmittaa aivan vietävästi, mutta koitan ajatella positiivisen kautta.

Painon pudotuksesta ei voi puhuakaan. Tällä viikolla olen jo pitänyt kaksi karkkipäivää (nyt on tosiaan siis keskiviikko), mutta toisaalta eipä se paino ole noussutkaan. Vyötärön mitta oli vähän taas tippunut toukokuisesta kyllä, täytyisi mitata se ja laittaa tänne. On tippunut, ellei se siis ole venynyt jo takaisin. Olen jopa miettinyt kroppakuvan julkaisemista, vaan enpä tiedä. Katsotaan nyt.

Aavistuksen verran lannistunein fiiliksin, mutta huonomminhan sitä voisi myös mennä! Tarttis enää tippua hei viisi kiloa, niin pääsisin indeksitaulukossa lievästi lihavaksi. On se vaan tiukassa!

Se tunne ja ihanat miehet

Se tunne, kun...

Nostaa salilla enemmän kuin miehet.
Jaksaa kaksi toistoa lisää, vaikka luuli olevansa jo täysin loppu.
Pystyy kieltäytymään karkista. (ei tosin tapahdu kovin usein)
On syönyt hyvin, eikä turvota.
Tuntee olonsa normaalin kokoiseksi.
Vaaka näyttää pienempää lukemaa.
Tuntee olonsa kauniiksi.
Sopeutuu kokonsa puolesta joukkoon.
Kelpaa jolle kulle tällaisenaan.
Joku kehuu kauniiksi.



Nyt täytyy kirjoittaa vähän miehistä. Avauduin siitä joskus aikaisemmin, että miksi en koskaan tapaa miehiä, jotka tykkäisivät lihavista naisista. Nyt jotain on tapahtunut tällä saralla.

Olen aina ollut miesten kanssa epävarma. Tai kaverina en, mutta heti jos se on mennyt flirttailun puolelle, olen mennyt aivan lukkoon. En vain ole osannut sitä. Syynä on mielestäni yksinkertaisesti se, että olen tuntenut oloni omassa kropassani niin vastenmieliseksi, etten olisi uskaltanut antaa kenenkään edes koskea.

En seurustele, mutta siihen on tarjoutunut kyllä mahdollisuus. Tuntuu todella kummalta, että löydän tätä nykyä miehiä, jotka suostuvat jopa koskemaan minuun? Ja hyviä tyyppejä kaiken lisäksi, ei mitään hölmöä yhden yön hommailua.

Pari viikkoa sitten tein yhden ihanan tapaamani miehen kanssa kaupunkiloman Eurooppaan. Siis minä? Mitä ihmettä. Aiemmin pelkkä skypettäminen olisi ollut aivan täysin mahdoton tehtävä (jota teimme tuntitolkulla), ja nyt lähdin reissuun hänen kanssaan. Oli tosi kivaa ja olemme edelleen yhteyksissä, vaikka mitään sen kummallisempaa tästä ei tulekaan. Ajoitus on hyvin väärä, valitettavasti.

Olen tosi kiitollinen, että olen päässyt tähän vaiheeseen. Olen tavallaan ajatellut ja pelännyt heittäväni nuoruuteni hukkaan olemalla lihava, vaikka olenkin saanut kokea mielettömiä asioita ja matkoja. Miespuoli vaan on aina vähän kangerrellut, vaikka jotain pientä on joskus hyvin harvoin ollutkin. Se on kuitenkin tärkeää ja hauskaa, ja haluan päästä osalliseksi siihen.

Jos laihdun tästä vielä lisää, ehkä miehet edelleen saattaisivat kelpuuttaa minut. Tänä keväänä tapahtuneet asiat lohduttavat, sillä en edelleenkään ole missään nimessä edes normaalikokoinen. Ehkä jostain löytyy vielä joku.

Ei jaksa stressata

Väsyttää aivan sairaasti! En ymmärrä, miksi. Joka ikinen päivä, varsinkin syömisen jälkeen. Mun sokereidenkin pitäis olla ihan ok, joten mikä on ongelma? Ärsyttävää.
Muuten on mennyt ihan hyvin. Vaikka paino ei kyllä liiku suuntaan eikä toiseen, enkä oikein tiedä, mitä mun pitäisi tehdä eri tavalla. Toivon, että se jumittaa, kun olen taas liikkunut vähän enemmän... Leikin, että lihakset kasvavat niin kovaa vauhtia, ettei paino ehdi tippua. :)

Tosin täytyy sanoa, että se mun salisuunnitelma meni mönkään. Sen tyhmän laitoksen aukioloajat ovat niin surkeat, etten ehdi sinne työpäivinä ikinä. Olen käynyt kaksi kertaa viikossa bodypumpissa ja sitten iltaisin pyöräilemässä kaksi tai kolme kertaa viikossa. Eiks sen pitäis olla ihan ok määrä?

En oikein tiedä, mitä mun pitäis tehdä syömisten kanssa toisin. Ehkä napostelen huomaamattani... Oon kyllä yönyt nakkeja tosi paljon, onkohan ne se ongelma? Mutta en mielestäni niiiin paljon. En syö usein, mutta varmasti liikaa, mun lautaskoot on tosi suuret. Uhoan joka ikinen kerta täällä, että nyt aloitan ruokapäiväkirjan, mutta mitään ei tapahdu. Pitäis oikeasti alottaa.

Pystyn vetämään pumpissa hyvillä painoilla, keskimäärin isommilla ku suurin osa siellä ja lähes yhtä isoilla ku timmeimmät tyypit. Törmäsin yhteen kaveriin salilla pari viikkoa sitten ja se oli sanonut meidän toiselle kaverille, että vedän ihan törkeillä painoilla siellä. Kiva kuulla ja huomata, että tää työ on oikeasti tuottanut tulosta! Mulla on tosi vahva fiilis. Siitä tulee hyvä olo.

Nyt ei jotenkin jaksa kiinnostaa toi painon jumitus, koska oon syönyt ihan hyvin enkä ole herkutellut, ja oon liikkunutkin hyvin, eikä se paino silti putoa. Aion mennä nyt tällä ja kiinteyttää kroppaa, kaipa se läski siitä pakostakin johonkin päin joskus liikahtaa. Nyt paino on liikkunut lukemissa 82-84, se heittelee aivan älyttömästi päivästä riippuen.

No stress! Vaikka ois kyllä kivaa päästä seiskalla alkavaan kymmenlukuun...

No johan on!

Lipsumisestani johtuen päätin, etten päivitä tuonne sivupalkkiin painoani ennen kuin se on laskenut tuohon 83 kiloon. Nyt ollaan jo päästy tuolla alkaviin lukemiin - ehkä ensi viikolla voisin lisätä uutta painoa listaan. Sitten tuossa onkin ollut sellainen viiden kuukauden suvantovaihe. Pffth.

Eilen lähti ihan lapasesta syöminen! Kävin kaverin luona Tampereella ja lauantai meni ihan ok, vähän söin irtokarkkeja, join pari laittisiideriä ja söin puolikkaan pitsaa. Eilen sitten lähdin kotiin ja hain kaupasta varmaan kilon irtokarkkeja ja Maraboun valkosuklaalevyn!! Namnam.

Vetelin niitä siinä sitten poskeeni ja hyvvää oli. Niin ja ostin Classicin triplasuklaajätskin myös!

Nyt on ällöttävä ja tosi raskas olo.

Tekisi mieleni koittaa vesipaastoa tänään, mutta ajattelin mennä illalla pumppiin, joten jotain on syötävä. Lueskelin kuitenkin paastosta vähän ja sitä voisi olla tosi hyvä joskus kokeilla oikeastikin. Tasaisi viikon kalorimääriä vähän.

Yritän tänää mennä tosi kevyesti kyllä, lounaaksi huitaisen rahkan ananaksella ja täytyy katsoa jos söisi jotain vielä ennen illan jumppaa. Pakko syödä jotain, ehkä toisen rahkan?... Se pitää nälän ihan törkeän hyvin poissa!

Oon nyt ollut kuukauden Suomessa ja multa on tippunut joku 2-3 kiloa. Luulen, että ne on olleet pitkälti nesteitä, joita kropassani kevään jäljiltä kannoin. Pöhötystä ja nestettä. :P Olisi kiva saada ainakin muutama kilo vielä tässä alkuinnostuksessa veks. Tuollaiset eilisen kaltaiset mättöpäivät eivät vain oikein sovi pirtaan, muuten ihan hyvä.

Olen nyt käynyt spinningin ja cx-worxin sekä spinningin ja bodypumpin yhdistelmissä muutamia kertoja. Näiden lisäksi olen käynyt salilla ja pyöräillyt aika paljon. Siinä tulee ihan kivasti erilaisia jumppatuokioita, eikä käy pelkkä salikaan puuduttavaksi. Minulla on myös tapana tehdä salilla samaa juttua kerrasta toiseen, joten pumppi ja cx tuovat siihen hyvää vaihtelua.

Salin kesälukkari vaan näyttää ohjattujen tuntien osalta siltä, että en noihin yhdistelmätunneille enää oikein pääse. Pumppia on onneksi harvasen ilta, täytyy yrittää käydä niissä vaan ja salilla sekä pyöräilemässä, niin pysyy jonkunlainen vaihtelevuus yllä. Pumppia ja pyöräilyä aion yrittää tehdä ainakin niin kauan, kun polvi kestää. Täytyy sitten taas vähän arvioida tilannetta uudestaan.

Nyt minun pitäisi keksiä joku suunnitelma tälle elämälle! Mitä sitä haluaisi tehdä? Nyt voin periaatteessa lähteä ihan mihin vaan ja milloin vaan, jos vaan olisi vähän jotain hajua, mihin suuntaan sitä ekana ampaisisi. Mietin, että jäisin syksyksi Suomeen töihin ja keräämään rahaa, mutta enpä taida sittenkään.

On ihan kivaa olla täällä taas, mutta luulen kesän riittävän ihan hyvin. Tykkään kauheasti olla kotona ja pyöräillä kotikulmilla ja nähdä kaikkia tuttuja, mutta toisaalta tykkäsin hirveästi asua tulla ulkomaillakin. Ehkä nyt olisi parasta kokeilla ja tulla sitten aikanaan takaisin, kun taas siltä tuntuu.

Suomessa vaan pystyisi kerämään tuota rahaa niin paljon paremmin... Olemme miettineet, että lähtisimme keväällä Australiaan puoleksi vuodeksi tai vuodeksi, ja siihen pitäisi vähän pesämunaa saada kokoon. Mutta täytyy nyt katsoa, mikä suunnitelma tässä toteutuu ja mikä ei!

Tällä erää koko toukokuun palkka on mennyt aika pitkälti velkojen maksuun :P Siinä ei kauheasti säästellä ei...

Mittoja

Ha, nyt pitää heti päivittää uudestaan, hyviä uutisia!

Meitin mamma sanoi (kun ei oltu nähty neljään kuukauteen), että sää oot taas laihtunut. En tosin ole, vaan lihonut, mutta mamma vänkäsi, että vähintään olen kiinteytynyt. Kyllä mamma tietää!

Löysin mittanauhan ja vanhat mittauslukemani koneelta. Jotain on tapahtunut!

Lokakuu 2012:
Vasen reisi: 64cm

Oikea reisi: 67cm
Vyötärö kapein kohta: 107
Vyötärö levein kohta (navan yläpuolelta): 115cm

 Vyötärö navan kohdalta: 119,5

 Toukokuu 2013:
Vasen reisi: : 64cm

Oikea reisi: 62cm
Vyötärö kapein kohta: 98cm
Vyötärö levein kohta (navan yläpuolelta): 105cm
Vyötärö navan kohdalta:  110cm

Vasen reisilihakseni on kasvanut, näen sen paljain silmin nyt kun keskityin siihen. Mittalukemassa se ei tosin näy - toivottavasti lihas kasvaa, mutta sisäreiden läski vähenee. Toivossa on hyvä elää. Toispuoleisuus johtuu oikean jalan vammasesta polvesta.

Nyt ettipäi!

 

Väliaikatietoja

Tää viikko on mennyt hyvin! Joo, olen syönyt jonkun verran suklaata, mutta aikas vähän. Ja parasta on ollut se, ettei mun ole tehnyt sitä mieli! Sitä vaan oli kaverilla tarjolla, joten söin. Ylläri.

Mutta nyt on hei hyvä fiilis, kyllä se tästä taas lähtee.

Tällä viikolla sain aikaiseksi neljä tuntia liikuntaa, hyvä hyvä. Ja muutes, kävin tolla salilla ja näin siellä yhen vanhan koulukaverin, joka on käynyt salilla pienen ikänsä. Hän pyysi mua tekemään penkkejä ja neuvoi miten niitä tehdään ja varmisteli siinä, etten tiputa sitä tankoa ja tukehdu siihen paikkaan.

Tein ensin ilman painoja, mutta nostettiin ne sitten viiteen kiloon ja tein siinä sitten toistoja. Kaverini sanoi olevansa järkyttynyt, sillä kun hän aloitti penkit, hän ei saanut kuin ehkä neljä nostoa pelkällä tangolla. Sanoi myös masentuneensa pikkuisen, sillä jaksoin tehdä enemmän toistoja viiden kilon painoilla kuin hän. :)

Jäi tosi hyvä mieli! Näin sitä pitää. Harmi, että mun kaikki hienot lihakset on läskien alla piilossa. :D Oisin halunnut tänäänkin salille, mutta se meni kiinni ennen kuin pääsin töistä, ja huomennakin se on kiinni. Tyhymää!

Salia vaiko salia? Kas siinä vasta pulma

Tosi hyvä fiilis. Kävin tänään tunnin pyörälenkillä vastatuulessa ja sen jälkeen menin pumppailemaan vähän salille. Näitä päiviä lisää!

Luulin aamulla, että minulla on aamuvuoro, joten menin töihin puoli ysiksi. Siellä sitten huomasin, että aloitankin vasta puoli neljän maissa, joten siinähän oli sitten koko päivä aikaa tehdä vaikka mitä.

Kävin lintutornilla katselemassa vähän joutseniakin. Ihanan kiireetöntä. Tykkään tästä työstä, sillä vaikka se on vuorotyötä, työajat ovat hyvät. Varsinkin näin kesän tullen, kun on aina vaan valoisaa.

Olen kauheasti pohdiskellut tässä viime aikoina itselleni kehittämääni saliongelmaa. Nyt olen saapunut ratkaisun äärelle.

Työpaikan puolesta saamme käydä tällä yhdellä salilla kaksi kertaa viikossa ilmaiseksi. Ravasin siellä viime kesänäkin, kun aloitin tämän koko liikuntaintoilun. Siellä on tosi paljon erilaisia jumppia ohjelmassa ja voisi sanoa, että se on tämän pienen seutukunnan kirkkaasti parhain liikuntakeskus.

Ajattelin käyttää nuo kaksi ilmaista kertaa jumppiin, en saleiluun. Kävin viime torstaina Cxworxin ja puolen tunnin spinningin yhdistelmässä ja tykkäsin siitä tosi paljon. Yritän päästä siihen aina kun voin. Myös maanantaina on hyvään aikaan Cxworx (siihen saa mielestäni liittää salikäynnin, se kun kestää vain puoli tuntia), ja jos en pääse siihen, voisin mennä joku ilta spinningiin. Tai siis Flowrideen. Vai mikä onkaan (mikä on muuten näiden kahden ero, tietääkö joku?). Pysy nyt perässä näissä kaikissa hienoissa nimissä... :)

Sitten saamme myös alennuksen uimahalliin, josta löytyy sali. Se on vähän vanhanaikainen (crossareita on tasan yksi, kuten myös soutulaitteita ja juoksumattoja - polkupyöriä on sentään kolme tai neljä!), mutta laitevalikoima on muutoin hurjasti paljon laajempi kuin tuolla hienommalla jumppahifistelysalilla. Se tässä on ollut se suurin ongelma itse asiassa, haluaisin käydä noissa jumpissa ja samalla salilla, mutta kun en tykkää siitä salista! Tai tykkään, mutta kun sieltä puuttuu sellaisia laitteita, joita minä jalkarajoitteinen voisin tehdä. Ja ilman niitä laitteita multa jää jalkatreeni kokonaan välistä, ei käy!

Olen nyt päättänyt mennä näiden salien yhdistelmällä. Käyn hifisalilla kahdessa jumpassa viikottain jos aikataulut antavat periksi ja uimahallin salilla kaksi kertaa viikossa ihan vain pumppaamassa. Täydellinen ratkaisu, ja halpa!

Viime kesänä ostin tuolle hienolle salille tosi kalliin kolmen kuukauden kortin. Nyt laskeskelin, että jos käyn tuolla uimahallin salilla pari kertaa viikossa, niin se maksaa sellaiset 32e/kk. Jos käyn kolme kertaa viikossa, niin se maksaisi silti vain 48e/kk. Enkä usko ehtiväni kolmea kertaa, ellei multa sitten jää joskus työvuorojen takia noita jumppia välistä.

On kivaa olla takaisin täällä, mutta täytyy kyllä sanoa, että se on samalla vähän ahdistavaa. En ole ihan kauhean itsevarma tässä löllyävässä kropassani ja salilla on välillä vähän noloa pusertaa naama punaisena pienten painojen kanssa, kun muut bodaavat vieressä ja ajattelevat minusta ties mitä. Täällä ahdistaa eniten se, että joka toinen näistä ihmettelijöistä on tuttu.

Nautin suuremmissa kaupungeissa aivan valtavasti siitä, ettei kukaan tiennyt, ketä olen. Aivan ihana anonymiteetti, ahh. Mutta tästä tuskastani on nyt vain päästävä yli, ei auta. Tänään oli kyllä aika kivaa tuolla uimahallin salilla, kun pääsin sinne jo päiväsaikaan ja sali oli aika hiljainen. M-mm!

Vanha fillari on mun limusiini

Suomessa taas.

Vastoin pahimpia pelkojani, lihoin tuolla reissussa "vain" kolme kiloa! Olen aika helpottunut, vaikka tuo kolmekin on liikaa. Nyt täytyy vaan ottaa taas itseä niskasta kiinni, jospa niistä pääsisi yhtä nopeasti eroon kuin mitä ne tulivatkin. Tuskin. :P Mutta katotaan.

Nyt pyöräillään! En ole pyöräillyt piiiitkiin aikoihin ja ai että se on kivvaa. Ihana vapauden tunne :) Huomenna lupaan myös soittaa tonne salille ja kysyä nivelystävällisistä jumpista.

Suunniteltiin kaverin kanssa, että tehtäisi elokuussa taas reissu Ahvenanmaalle. Toivottavasti saadaan aikataulut sopimaan yhteen, kaksi edellistä reisua olivat meinaan aivan mahtavia. Nyt tässä on ollut pari välikesää, joten olisi kyllä korkea aika taas mennä. Suosittelen tosi lämpimästi kaikille, jotka tykkäävät rullailla polkupyörillään! Rullailla, ja välillä polkea oikein tosissaan.

 Pyöräretkeltä Ahvenanmaalta, vissiin vuodelta 2011

Kuvat: Weheartit.com

Takaisin bisneksen pariin!

No niin, reippaan kuukauden radiohiljaisuuden jälkeen on taas aika palata sorvin ääreen. Oli ihana huomata, että tänne on ilmestynyt muutama uusi lukijakin! Tervetuloa! :)

Tämän kevään voisi summata yhteen sanalla säälittävä. Olen syönyt, ai että olen syönyt. Ja juonut. Ja syönyt vähän lisää. Olen lähdössä kesäksi takaisin Suomeen äidin lihapatojen ääreen, enkä tiedä, miten mahdan siitä selviytyä. Syksyllä olisi tarkoitus taas tulla tänne ulkomaille ihmettelemään elämää - joko samaan paikkaan, tai sitten kohti uutta destinaatiota.

Olen asunut täällä nyt puolisen vuotta kämppikseni kanssa, jonka tunsin jo Suomesta. Meillä on tosi hauskaa, enkä millään haluaisi lähteä takaisin Suomeen, mutta... kun olemme yhdessä, annamme toisillemme syyn lässähtää.

Me ollaan kyllä käyty salilla, mutta ei todellakaan niin paljoa kuin olisi pitänyt. Luulen, että olen tässä kevään aikana saanut kiloja ainakin noin 4-5... Pahoin pelkään. Tällä ei ole yhtäkään tarkkaa vaakaa, joten joudun odottamaan ensi kuun alkuun ennen kuin saan otettua tarkan painon. Kaikki alkoi siitä tammikuisesta lomareissusta...

Mutta, ei tästä ole kuin yksi suunta, ja se on ylöspäin. :) Olen todella ylpeä siitä, että olen edelleen käynyt salilla (vaikkakin viikottainen määrä on tippunut siitä neljästä-seitsemästä liikutusta tunnista noin 3-4:ään). Se on valtava saavutus, enkä olisi oikeasti ikinä uskonut! Kohta on tasan vuosi täynnä saleilua! Siis vuosi... On jotain toivottavasti pääkopassa muuttunut. Nyt täytyy vaan yrittää ylläpitää sitä.

Kun pääsen/joudun takaisin Suomeen, aion aloittaa pyöräilyn taas. Nivelet ovat ihan ok ja olen yrittänyt suojella niitä jättämällä jumpat vallan pois. Aion kesällä katsoa, jos löytäisin jonkun polviystävällisen vatsa-peppu-jumpan tai vastaavan jostain. Jumpissa olisi tosi hyvä käydä, ne auttavat puskemaan eteenpäin silloinkin kun ei jaksaisi. En tosin halua ajautua nivelteni kanssa enää samaan tilanteeseen kuin missä olin viime syksynä.

Jaksan pusertaa salilla isommilla painoilla kuin aiemmin, eli jotain editystä on tapahtunut. Esimerkiksi reisissä voima on tuplaantunut viime vuoden alkusyksyyn nähden. Olisi kiva käydä jollain personal trainerilla juttelemassa siitä, millainen treeni olisi hyvää. Haluan kiinteytyä, en saada kauheita lihaksia... Tosin se ei taida olla suurin uhka tällä hetkellä. :D

Olen tosi onnellinen, että lähdin tänne reissuun. Olen menossa Suomeen kesätöihin - sain niin hyvän tarjouksen, että olisi tosi typerää jättää se välistä. Vähän harmittaa jättää tämä paikka taakse varsinkin, kun kelit alkavat justiinsa parantua. Toisaalta taas olen aika innoissani menossa takaisin. Se on paras vuodenaika olla Suomessa. Edessä on möksäilyä, kavereita, uimista, pyöräilyä... Minulle tarjottu työ on sama, jossa olen ollut jo muutaman kesän. Se on niin rentoa, että kesä tuntuu enemmänkin lomailulta kuin työnteolta.

Kyllä se tästä taas lähtee. Ei muu auta. Tsemppiä kaikille!

Kaksi päivää

Olen ollut ilman suklaata kaksi kokonaista päivää! Tai oikeastaan se ei ole ihan totta... mutta melkein, ja se on jo askel eteenpäin!

Olo on jotenkin todella lässähtänyt (eikä johdu pelkästään eilisestä viinistä) ja turvonnut. Olen ihan takuulla lihonut. Aikamoinen tämä kuukauden pituinen suvantovaihe, tästä pitäisi nyt kyllä pystyä räpiköimään ylös. Olen onneksi sentään jaksanut käydä salilla, vaikkakin vain kolmisen kertaa viikossa. On se sentään parempi kuin ei mitään.

Suklaasta on päästävä eroon, sillä naamanikin kukkii kuin keväinen niitty... ihan karmeeta katseltavaa.

Tämä bloggailu on kyllä hyvä homma, muiden teksteistä saa tasaisesti haettua vähän inspiraatiota itselleenkin. Ja sitä tarvitaan varsinkin nyt.

Olen muutes innostunut nyt pinaatista :) Toivottavasti siitä saisi vähän lisävoimaa!

Eteenpäin sano

Huomenna aloitan sen kirotun ruokapäiväkirjan. Otin nyt taas alkupainon tällä kotivaa'alla, joka näyttää liikaa (tai ainakin näytti aiemmin, toivottavasti paino ei ole noussut niin paljoa... :D), ja se on 86 kiloa. Nyt siis kaikki saatavillani olevat vaa'at näyttävät eri lukuja, joten päätin mennä tällä.

Kaikkiaan tämä touhu on mennyt aika kohtuullisesti, mutta ei mitenkään hyvin. Ruuanlaitto on valtava ongelma...

Aloitin juuri uudessa työpaikassa, ja siellä tulee ostettua lounaaksi aina joku leipä tai jotain. Hirveä suklaanhimo vaivaa koko ajan... pitäisi pystyä olemaan hetki ilman sokeria, jos se siitä helpottaisi. Kirjoitan aina samoista asioista, enkä ikinä tee niille mitään! Tai siltä se ainakin tuntuu.

Perjantaina oli ihan kuolemafiilis ensimmäisen työviikon jälkeen. Herran jestas, kun olin väsynyt... ja ärtsy! Kämppiksellä oli ihana viikonloppu mun kanssa. Mutta lauantaina pääsin salille vetämään kunnon raivotreenin ja johan olo helpotti. Tänään aurinko paistoi ja oli ihan mieletön ilma. Ensi viikoksi pitäisi taas kylmetä... Noooo...

Tuossa uudessa hommassa yksi raskaimmista jutuista on se, että siellä vaan istutaan koko päivä. Tuntuu, että työpäivän jälkeen olen niin täynnä purkamatonta energiaa, että tekisi mieli räjähtää siihen paikkaan. Jos ostaisi pyörän, voisi polkea töihin. Matka on bussilla 45 minuuttia, ei siis mahdoton poljettava. Ongelma on vain nuo polvet, pelkään vähän niiden puolesta... mutta täytyy miettiä.

Jouduin ostamaan nyt sitten töiden takia bussikortin, mutta aion yrittää olla käyttämättä sitä niin paljon kuin mahdollista muihin kuin työmatkoihin. Tuo hyötyliikunta sai aikaiseksi mielettömiä tuloksia joulu-tammikuussa, jos vaikka nytkin!

Mitäs muuta... hmm, ei kai mittään ihmeellistä. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Tylsää sairastamista

Olen viettänyt niin paljon aikaa sairaana sisällä, että tämä koko kaupunki on alkanut näyttää tylsältä. Sataa vettä ja tuulee, on pimeä. Haluan lämpöön ja aurinkoon! Miten sitä voisi laillisesti muuttaa Australiaan? Jenkit olisi vielä kivempi. Täytyy vissiin lähteä reissuun...

Tämän vuoden suunnitelmien piti olla aika lailla pedattu (tai oikeastaan ei läheskään, mutta ainakin niiden suunnan piti olla suunnilleen tiedossa), mutta pidimme pientä inspiskeskustelua kämppikseni kanssa tuossa yksi ilta... ja nyt tuntuu, että kaikki aiemmin hyvältä kuulostaneet jutut vaihtuvat uusiin.

Laihduin viime vuonna puolessa vuodessa noin kymmenisen kiloa. Pystyisinköhän nyt samaan, tänä vuonna? Se olisi niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ihanaa. :') Pelkkä ajatus on jo ihan sairas. Phuh... Kai sitä nyt pystyy, sillä vaikka tästä tippuisikin vielä se kymmenen kiloa, olisin edelleen paksu.

Sain tänään taas unirytmini heittämään häränpyllyä - kello on kohta puoli kuusi aamulla ja täällä sitä vaan kukutaan. Tein itselleni vähän inspiraatiotaustakuvaa. Tarvitsen nyt motivaatiota! Huomenna aion mennä salille, kävi miten kävi. Tiedossa kevyt treeni, mutta treeni kumminkin.

Tämä kuva sopii hyvin tämän hetken tunnelmiin.

weheartit

Kroppa sanoo seis.

Takana on mieletön matka, josta poden ilmeisesti maksuna törkeää ripulia. :D En tiedä, koska viimeksi olisi tällainenkaan tauti koetellut. Nyt alkaa vähän jo elämä pikku hiljaa voittaa, joten eiköhän se tästä.

Käväisin nopeasti vaa'alla, kun heitin pienen lenkin kotona ennen taas säntäämistä lentokoneeseen ja palaamista tänne sateen keskelle, ja paino on ihme kyllä pysynyt aika lailla samoissa lukemissa! On se vähän noussut, olisiko ollut jossain 85 paikkeilla. Sekin lukema tosin oli yöllä ja vaatteet päällä. Olisi kiva ostaa tänne vaaka!

On oikeasti todellinen ihme, ettei paino noussut vähintään kolmea kiloa tuon kahden viikon reissun aikana... Meinaan herran jestas mutta mää söin! Pitäisi olla laitonta tehdä niin hyvää ruokaa kuin mitä tuo maa tarjoaa. Ahh!

En tiedä, onko tämä tauti jokin tartunta vai oliko reissun loppuosa yksinkertaisesti liian kuluttava. En ollut nukkunut oikeastaan kolmeen yöhön, lensin lentokoneilla ja istuin busseissa noin 30h, söin ihan miten sattuu ja päälle vielä jetlag. Kaupan päälle sain oksentelua, mutta se on onneksi jo loppu. Niin tai näin, kyllä se tästä.

Heti kun tämä pöpö on taltutettu, alan oikesti taas keskittyä tähän painon pudottamiseen. Viime kuukausi on mennyt vähän niin ja näin, ja nyt aiotaan kämppikseni kanssa pitää ruokapäiväkirjaa ja keskittyä syömisiin enemmän. Nyt on ihan pakko alkaa kokkailla ruokia, muuten tästä touhusta ei tule yhtään mitään.

On kauhea ikävä raejuustoa!

Mässytys tuottaa tulosta

Okei, tämän menneen kuukauden sana on ehdottomasti hyötyliikunta.

Uusi kämppämme sijaitsee noin puolen tunnin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Mihin tahansa haluamme mennä, saamme tarpoa sitä yhtä ja samaa tietä useampaan kertaan pitkin päivää. Ja nyt, hyvät ystävät, se on tuottanut tulosta.

Joulu ja uusi vuosi ei pystynyt näemmä pysäyttämään ihrojeni sulamista, sillä painoa on lähtenyt viime punnituksesta kolmisen kiloa. Jos olisin ollut nätisti, olisi pudotusta ollut varmaan enemmänkin... mutta tämä hyvä, herran jestas kun olen tyytyväinen!

Nyt se paino on reippaat 83kg, mieletöntä!!! Koskahan viimeksi olen oikeasti ollut tämän painoinen? En muista! Olin ihan varma, että painaisin vähintään 86kg joulun jälkeen. Varmaan oikeasti maailman historian ensimmäinen vuosi, kun painoni on pudonnut vuoden vaihteessa nousemisen sijaan. Hullua!

Olen ihan super tyytyväinen :) Olo on kuitenkin sellainen, että olisin lihonut, vaikka vaaka näyttää luojan kiitos alas päin.

Nyt kun on vähän saatu taas massaa alas, on hyvä lähteä parin viikon lomalle valtameren toiselle puolelle ihmeiden maailmaan syömään vähän lisää. En aio stressata! Kävelyä tulee takuulla, jumppaa ei - toivotaan, että hyötyliikunta hillitsee painonnousua edes vähäsen.

Palailen blogisfääreihin todennäköisesti helmikuun alussa tai näin, nähdään siis silloin. Tsemppiä kaikille!