Puoli vuotta myöhemmin painoni keikkunee jossakin 86-87 kilon maastossa, toivottavasti ei kuitenkaan kovin paljoa korkeammalla. Sisälläni ei kuitenkaan tunnu siltä. Paksut posket ja kaksoisleuka on edelleen paikallaan, eikä muutosta tunnu näkyvän. Sisälläni tuntuu kuitenkin paremmalta. Nyt on aika kuitenkin jatkaa tämän projektin parissa, kaikesta huolimatta.
Olen tämän epätoivoisen painojojoiluni aikana kirjoitellut muistakin epävarmuuksistani, ja esimerkiksi tuskailuistani vastakkaisen sukupuolen kanssa. Jotain kummallisen hienoa on kuitenkin sattunut.
Kirjoitin tänne viimeksi huhtikuussa endorfiinihuuruissani. Viime joulukuussa menin tapaamaan ystävääni Britteihin ja tutustuin siellä erään illanvieton tiimellyksessä australialaiseen mieheen, joka asui samassa kaupungissa ystäväni kanssa. Yhteisten hetkiemme viime minuuteilla hän rohkaistui pyytämään numeroani, ja viestitti heti perään vielä samana iltana. Siitä alkoi viestittely aina silloin tällöin, hän kirjoitelli aina välillä, ja minä vastailin. Uudenvuoden jälkeen aloimme kirjoitella säännöllisemmin, oikeastaan päivittäin.
Helmikuussa tämä herra kirjoitti, että aikoo lähteä muutaman viikon matkalle. Päätin olla kerrankin rohkea (mitä menetettävää?!) ja vastasin, että tietenkin Suomeen. Muutaman hetken kuluttua lentoliput oli jo varattu. Hän päätyi olemaan luonani kuukauden verran, kunnes matkabudjetti oli kutistunut jo niin pieneksi, että hänen oli olosuhteiden pakosta lähdettävä takaisin kotiin Australiaan. Työviisumiasiat Britteinsaarella eivät lutviutuneet niin hyvin kuin hän oli toivonut.
Tästä alkoi meidän puolen vuoden mittainen etäsuhteemme. Lukemattomat tunnit skypessä, whatsapissa ja facebookissa pitivät meidät perillä toistemme elämistä pallon toisella puolella. Aikaero oli vaikea, mutta tietokoneella tehtävän työni ansiostani pystyin työnteon ohessa viestittelemään päiväsaikaan, jolloin hänellä oli ilta. Työteho toki kärsi auttamattomasti.
Lokakuussa pakkasin laukkuni, lopetin työssäni, astuin lentokoneeseen ja lähdin yli vuorokauden pituiselle matkalle. Nyt, puoli vuotta myöhemmin, tuossa se koisii vieressä. Mitä jos en olisi ollut rohkea?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti