lauantai 22. joulukuuta 2012

Voihan nivelet

Tämä treenikalenteri ei näytä ihan huippuunsa viritetyltä. Viime viikolla minulle iskettiin piikkiä niveliin ja otettiin turhat kertyneet nivelnesteet veks, ja päälle laitettiin viikon ehdoton liikuntakielto. En tämän reissuni takia tosin pystynyt sitä liikuntakieltoa oikein noudattamaan, mutta vältin mitään varsinaista urheilua, vaikka paljon tulikin käveltyä. 

Niveleni ovat kestäneet tosi hyvin ja pitkään tätä niille uutta rasituksen määrää. Polvi ja lonkka oireilevat kuitenkin siihen malliin, että aion toistaiseksi jättää hyppypomppujumpat pois ja yritän sen sijaan käydä kuntosalin lisäksi uimassa, kun kerran sellainen uima-allas tuolta salilta löytyy. On se sentään tyhjää parempi ja hyvä liikuntamuoto nivelille. 

Jos olisi joku peppuvatsakeskivartalomikälie-jumppa, jossa ei varmasti olisi mitään hiton kyykkyjä tai pomppimisia, niin voisin kyllä mennä sinne oikein mielelläni. Mutta jotenkin ohjaajat saavat kaikkiin jumppiin erityisesti niitä kyykkyjä ujutettuja, ja ne ovat polvelleni kaikista pahinta mahdollista kidutusta. Toki voisin jättää ne liikkeet tekemättä, mutta oikeasti tulee niin tyhmä ja laiska fiilis, että on ikävää olla koko jumpassa, jos ei pysty tekemään niitä liikkeitä täysillä. Plähh.

Olen vaihtanut crosstrainerin ja pyöräilyn nyt vallan juoksumatolla kävelyyn, enkä aio kokeilla, kestäisikö tuo polvi nyt piikittelyn jälkeen crossausta vai ei. En halua ärsyttää sitä yhtään enempää kuin on "pakko".

Täytyy katsoa, auttaisiko askelkyykkyjen ja hyppyjen vaihto uimiseen rauhoittamaan tätä niveltilannetta. Lääkärini haluaisi alkaa rukata lääkkeitä, mutta yritin selittää hänelle, että nyt on oikeasti viime puoli vuotta ollut päällä niin harvinaisen kova rasitus, ettei ei ole ihme, jos nivelet oireilevat. Sen perusteella ei myöskään mielestäni kannattaisi vetää mitään valtavia johtopäätelmiä reuman tilanteesta. En tiedä, voiko miltään reumalääkkeeltä vaatia sellaisia ihmeitä, joita minun nivelteni ja näiden jumppien pitkäaikainen yhdistäminen vaatisi.

En millään viitsisi alkaa vekslaamaan noita lääkkeitä, kun ne ovat toimineet niin hyvin jo monta vuotta... Ja lisäksi nyt kun olen täällä ulkomailla se on aika mahdotonta ainakin tänä keväänä.

Jos nyt aion jäädä tänne, niin täytyy yrittää kirjoittautua paikallisen lääkärin vastaanotolle ja alkaa sitten miettiä, miten tätä aletaan hoitamaan. 

Reuma, et tee mun seikkailuista ainakaan yhtään helpompia.


Vko 47
3h kuntosali
1h peppuvatsa
n. 2,5h kävelyä
Yhteensä: n. 6,5h

Vko 48
4h kuntosalia
1h bodybalance
1h peppuvatsa
 Yhteensä: n. 6h

Vko 49
n. 3h hiihtoa
 
Vko 50
1h hiihtoa
Rutkasti hyötyliikuntakäppäilyä

Vko 51
3h salia
30min uintia
Hyötyliikuntakäppäilyä
Yhteensä: 2,5h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti