torstai 6. joulukuuta 2012

Kallista urheilua

Maanantai ei alkanut kauhean lupaavasti liikunnan suhteen, mutta yrityksen puutteesta ei voi syyttää! Olimme menossa kaverini kanssa salille kaupungissa, jossa siis asuin tänä syksynä vähän aikaa, ja jonka salille minulla oli jäsenyys. Jäsenyys siirrettiin marraskuuksi toiseen kaupunkiin, jossa se oli voimassa viime kuun loppuun asti. Ajattelin maanantaina ostaa sieltä kertalipun töiden jälkeen (teen kaupunkiin edelleen välillä keikkaa), hikoilla ja juoruta vähän, ja lähteä sitten ajelemaan illalla kotiin.

Noh, kaikki oli ihan ok - menimme salille ja näin ja pääsimme sinne aulaan asti. Sitten kysyin kassaneidiltä kertasalilipun hintaa ja hän sanoo 17 euroa. Siis anteeksi mitä? Kamoon kaverit, ihan oikeasti. Ne myydään kuulemma päiväpasseina, jolloin voi mennä jumppiin ja salille niin paljon kuin sinä päivänä haluaa. Anteeksi nyt vain, mutta kuka hitto haluaa viettää siellä koko päivänsä?? Pitäisi käydä vähintään kahdessa jumpassa ja salilla, jotta tuo hinta tulisi täyteen. Se olisi ihan ok ja kivaa, mutta en maksaisi siitä missään nimessä 17 euroa.

Ei tämä vastoinkäyminen periaatteessa mitään haitannut, mitä nyt vähän järkytyin tuosta hinnasta. Autossa ei voinut kuin nauraa, mielestäni harvinaisen hölmö ajatus koko päiväpassi. Mutta selvästikään tämä sali ei halua yksittäisiä kävijöitä hillumaan tiloihinsa. No, mikäs siinä.

Tiistain ja keskiviikon olin taas toisessa kaupungissa kaverin luona ja vähän kouluhommia viimeistelemässä, enkä kyllä viitsi edes kertoa noiden päivien ruokailuista sen enempää. Sen voin sanoa, että ne menivät ihan niin kuin olin aikaisemmin ennustanutkin.

Mutta mutta. Tänään kävin onneksi hiihtämäsä, ihanaa kun on lunta! Enkä kaatunut kuin kerran, ihme kyllä. Ja sekään ei periaatteessa ollut minun vikani. Siellä oli aurailtu jotenkin hassusti, ja ladulla oli hiekkaa! Tai oli se ehkä mun vika, kun luulin näppärästi väistäneeni sen hiekkakohdan alamäessä, mutta enpä sitten ihan väistänytkään. Ei se ollut vasta kuin kolmas lähikontakti maan kanssa viikon sisällä.

Huomenna ehtii toivottavasti kävelylle ja viikonloppuna uudestaan hiihtämään jos pakkanen pitää. Muutan ensi viikolla ulkomaille ja toivon, että ehtisin heittämään vielä pari hiihtolenkkiä ennen sitä... Rakastan lunta ja talviurheilua, vaikka en siinä kovin hyvä olekaan. Olisi ihanaa päästä kunnolla vielä luistelemaankin, mutta sitä tuskin tapahtuu. Ehkä ensi viikolla, jos on aikaa!

Tämän viikon herkuttelujen osalta näyttää siinä mielessä hyvältä, että perjantain juomissuunnitelmamme muuttuivat pelkäksi keikaksi (ei etkoja, eikä toivottavasti jatkoja), ja lähden itse liikenteeseen autolla. Eli nou hätä, ei siiderikaloreita tähän syssyyn. Tämän viikon mässyttelyt on nyt mässytelty.

Kyllä se tästä taas.

2 kommenttia:

  1. Naurettava hinta! Miten ne edes viitsii pitää tuollaisia kiskurihintoja? Täällä yhdelle salille saa melkein kuukausikortin tuolla hintaa, tosin siellä ei ole jumppia tms.

    Muutenkin mun mielestä salien hinnoittelu on karannut käsistä. Kenellä kotihoidontuella olevalla on varaa maksaa kuukauden kortista 40-60 euroa? Jopa enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Ihan älyttömiä hintoja. :/ Tuo sali oli vähän sellainen hifistelijäpaikka muutenkin, ei kai mikään normaali paikka voi ihan tosissaan pyytää 17 euroa salipassista... järkyttävää.

      Poista