Se vaatii vähän rohkeutta

Puoli vuotta myöhemmin painoni keikkunee jossakin 86-87 kilon maastossa, toivottavasti ei kuitenkaan kovin paljoa korkeammalla. Sisälläni ei kuitenkaan tunnu siltä. Paksut posket ja kaksoisleuka on edelleen paikallaan, eikä muutosta tunnu näkyvän. Sisälläni tuntuu kuitenkin paremmalta. Nyt on aika kuitenkin jatkaa tämän projektin parissa, kaikesta huolimatta.

Olen tämän epätoivoisen painojojoiluni aikana kirjoitellut muistakin epävarmuuksistani, ja esimerkiksi tuskailuistani vastakkaisen sukupuolen kanssa. Jotain kummallisen hienoa on kuitenkin sattunut.

Kirjoitin tänne viimeksi huhtikuussa endorfiinihuuruissani. Viime joulukuussa menin tapaamaan ystävääni Britteihin ja tutustuin siellä erään illanvieton tiimellyksessä australialaiseen mieheen, joka asui samassa kaupungissa ystäväni kanssa. Yhteisten hetkiemme viime minuuteilla hän rohkaistui pyytämään numeroani, ja viestitti heti perään vielä samana iltana. Siitä alkoi viestittely aina silloin tällöin, hän kirjoitelli aina välillä, ja minä vastailin. Uudenvuoden jälkeen aloimme kirjoitella säännöllisemmin, oikeastaan päivittäin.

Helmikuussa tämä herra kirjoitti, että aikoo lähteä muutaman viikon matkalle. Päätin olla kerrankin rohkea (mitä menetettävää?!) ja vastasin, että tietenkin Suomeen. Muutaman hetken kuluttua lentoliput oli jo varattu. Hän päätyi olemaan luonani kuukauden verran, kunnes matkabudjetti oli kutistunut jo niin pieneksi, että hänen oli olosuhteiden pakosta lähdettävä takaisin kotiin Australiaan. Työviisumiasiat Britteinsaarella eivät lutviutuneet niin hyvin kuin hän oli toivonut.

Tästä alkoi meidän puolen vuoden mittainen etäsuhteemme. Lukemattomat tunnit skypessä, whatsapissa ja facebookissa pitivät meidät perillä toistemme elämistä pallon toisella puolella. Aikaero oli vaikea, mutta tietokoneella tehtävän työni ansiostani pystyin työnteon ohessa viestittelemään päiväsaikaan, jolloin hänellä oli ilta. Työteho toki kärsi auttamattomasti.

Lokakuussa pakkasin laukkuni, lopetin työssäni, astuin lentokoneeseen ja lähdin yli vuorokauden pituiselle matkalle. Nyt, puoli vuotta myöhemmin, tuossa se koisii vieressä. Mitä jos en olisi ollut rohkea?

Hajatelmia

Multa tippui vahingossa kilo viime kuussa, kun täällä sattui kaikkea hassua. Tällä viikolla olen yrittänyt taas palauttaa itseäni arkirutiiniin ja saada liikuntaa mukaan kalenteriin. Toistaiseksi se on onnistunut, sillä olen puolen tunnin päästä lähdössä kolmatta kertaa bodypumpiin.

Arkirutiinista on vaikea pitää kiinni, kun arki heiluu johonkin suuntaan koko ajan. Tasan viikon päästä olen lähdössä parin viikon reissuun ja tiedän jo nyt, mitä siellä tulee tapahtumaan.

Voin ilokseni kuitenkin kertoa, että karkkilakko on pitänyt aika hyvin! Ainoat suklaat, joita olen syönyt kuluneen yli kolmen kuukauden aikana (karkkilakko alkoi siis uv:na), ovat viime viikonloppuna syömäni suklaabanaanit. Hyviä oli.

Olen jotenkin oikeuttanut itselleni kuivattujen hedelmien ja esimerkiksi jogurttirusinoiden syömisen. Niissähän on kuitenkin ihan törky määrä kaloreita, vaikka toki se sokeri onkin parempaa, kuin liivatetököteissä. Ehkä kerran viikossa voisi.

Huomasin kyllä sen, että kun ensimmäisen kerran pitkän tauon jälkeen söin kuivattuja hedelmiä, alkoi niiden makeus tökkiä tosi nopeasti. Yritän nyt taistella tietäni samaan suuntaan uudestaan.

Nyt on alkanut myös varmistua jo kauan suunnittelemani pitkä matka. Olen lopultakin lähdössä syksyllä, aikomuksena on olla poissa ainakin vuosi. Voi että kun siihen mennessä saisin vähän pudotettua painoa... Vielä olisi tasan puoli vuotta aikaa. Viime vuonna tiputin 10 kiloa puolessa vuodessa, onnistuisiko se taas? Mietin, että ehkä kannattaisi hakea motivaatiota taas personal trainerilta ja ihan oikeasti ruokapuolen apua. Treeni onnistuu kyllä, enkä kuitenkaan voi treenata reuman takia yhtä lujaa kuin ehkä tarvitsisi, mutta ruokapuoleen keskittymällä saisin varmasti tuloksia.

Harmi, kun se ruoka vaan on niin hyvää! Nimimerkillä tänään harrastuksessa palaveerataan pizzan ääressä... Täytyy pyytää laittamaan vähän vähemmän juustoa.

Hitaasti eikä edes varmasti

Kilo tippunut! Whhooo. Siitä se lähtee.  Tahti voi olla ehkä himpun verran hidas kuukaudessa. Samapa tuo, olen liian tyytyväinen murehtiakseni. Nyt täällä jylläävät sellaiset voimat että heikompia hirvittää!

Olen yrittänyt nyt syödä useammin ja paremmin, mutta annoskoissa olisi vielä parannettavaa. Töissä mutustan hedelmiä ja rahkaa, jotta kotiin mennessä nälkä ei pääsisi ihan mahdottomaksi. Olen miettinyt leipää... En onnekseni syö sitä paljoa, mutta ruisleipä on osoittautunut hyväksi aamu- ja välipalaksi. Mieluiten olisin kokonaan ilman. Suurin haasteeni on ollut nyt karjalanpiirakoiden jättäminen. Vaikeaa! Millä korvata?

Innostuin syömään tomaatteja aika reippaanlaisesti, mutta refluksitautini ilmoitti, ettei se ollutkaan niin hyvä idea. Olen ottanut töihin mukaan ateriankorvausmehuja, jotka ovat ihan ok, mutta niiden lisäksi syön mielelläni myös hedelmän. Ehkä se mehu on parempi jättää pois ja pysytellä ihan vaan hedelmissä?

Kaikista suurin saavutus on karkkien jättäminen. En ole syönyt yhtään suklaata enkä karkkia kokonaiseen kuukauteen! Siis kokonaiseen kuukauteen!! Uudenvuoden jälkeen päätin ja se on ollut yllättävän helppoa. En ole ostanut kaupasta mitään hyvää, eikä ole oikeastaan tehnyt edes mieli! Ennen mieliteot olivat niin kovia, että saatoin lähteä kauppaan ihan vaan hakeakseni karkkia.

Uskomatonta. Olen oikeasti niiiiin niin niin iloinen. Syy, miksi olen heittäytynyt totaalikieltäytyjälinjalle on se, että pelkään repsahtavani kunnolla. Jos aloitan, pelkään saattavani syödä kaksi päivää putkeen. Parempi yrittää pysytellä irti niin kauan kuin pystyn.

Jotenkin tuntuu, että elämästä puuttuvat nyt ne pienet palkitsemishetket. En voi käpertyä sohvan nurkkaan katsomaan leffaa ja syömään karkkia, se ei odota kotona palkkiona selviytymisestä kurjan päivän vaatimuksista. Se on vähän outoa. Ehkä siihenkin tottuu?

Olen niin sokerikoukussa. Karkittomuuden on pakko alkaa näkyä painossa jossakin kohtaa. Vaikka lautaskoot olisivatkin vielä liian suuria, ovat niiden sisällöt onneksi sentään vaihtuneet parempaan. Syön huomattavasti enemmän salaatteja ja sellaiset valtavat ahmimiskohtaukset ovat olleet pienemmässä roolissa. Tämän kuukauden aikana on myös ollut paljon energisempi olo kuin esimerkiksi kesällä tai syksyllä oli. Sokeri on pahin huume, oikeasti.

Olen kyläillessä ottanut tarjottavia, mutta pysynyt irti karkeista. Nyt kun saisi vielä kunnon reeniä päälle, niin johan lähtisi lyyti kirjoittamaan. Olen saleillut, mutta mieli tekisi bodypumpiin... Saatan käydä katsomassa, miten polvi kestää. Olin niin hyvässä kuosissa alkusyksystä, että pumppi kyllä kannattaisi. Saisi omaan salitreeniin vaihtelua ja haastetta. 

Olipas tässä jorinaa. Riittänee tälle illalle!

weheartit.com