Kauniita ajatuksia

Nyt positiivisia asioita.

Olen jaksanut käydä reippaasti salilla jo kolme viikkoa. :) Pakko sanoa, että olen ylpeä itsestäni. Ja lisäksi tuntuu, että syöminen on mennyt aika hyvin suurimman osan viikosta. Ei tee mieli makeaa juuri ollenkaan, se on tosi kummallinen tunne. Tai ainakaan ei tee mieli niin paljoa kuin ennen, jolloin lähdin vaikka kauppaan vain saadakseni karkkia. Mistä makeanhimon väheneminen johtuu?

Vaikkea makeaa ei tee mieli, enkä ole ostanut itselleni mässyä kaupasta oikeastaan kuin muutaman kerran (enkä kertaakaan syödäkseni yksin, mitä yleensä aina tein ennen), syön sitä heti, jos joku tarjoaa. Ei hyvä.

Olo on kaiken kaikkiaan hyvä ja yritän koko ajan ajatella olevani kaunis, Sidiben oppien mukaan. Positiivisesta ajattelusta se kaikki kai lähtee.  

En jaksa enää inhota itseäni. 

Salille ja jumppiin mennessä tunnen itseni norsuksi posliinikaupassa. Joskus on ihan hyvä fiilis, kunnes näen itseni hyppimässä peilin kautta. Sitten vain yritän toistaa itselleni, että ei se haittaa, olen kaunis. Ja ennen kaikkea yritän välttää katsekontaktia itseni kanssa.

Usein tuntuu, että siellä kaikki tuijottavat. Ajattelevat, että mitähän ihmettä tuokin hippo täällä luulee tekevänsä. En tiedä, mitä treenatut ihmiset oikeasti ajattelevat, luojan kiitos. Mutta joskus tuntuu, että vain hyväkuntoisilla ihmisillä on lupa mennä salille kasvattamaan kuntoaan. Jos olet tällainen plösö ja käyt salilla... yritätkö laihduttaa, vai? Miksi minun on vaikea puhua laihduttamisesta vakavasti?

Nyt puhuminen on kyllä helpompaa kuin aiemmin, täytyy sanoa. Se meni läpäksi ensin, mutta nyt olen onneksi jaksanut jatkaa tätä hetken aikaa ja kaverit ovat huomanneet, että kyllä se vähän yrittää. Mutta parempi, kun ei julkisesti aseta suuria tavotteita, niin muut eivät pääse ajattelemaan "mitä minä sanoin".

Vaikka mitä sen on väliä?

Olen lainannut pari kirjaa ajatusten voimasta, yhden olen lukenutkin jo aiemmin. Toivottavasti niistä löytyisi inspiraatiota. Olen itse itseni pahin vihollinen, takuuvarmasti.

Loppujen lopuksi kaikki oikeasti lähtee tuolta pääkopasta. Lihavatkin ihmiset voivat olla äärimmäisen karismaattisia ja kauniita, ei se onni kilojen määrästä lähde. Minusta tuntuu, että olisin ihmisenä erilainen hoikempana. Jos tietäisin, että minulla ei ole kaksoisleukaa tai makkaroita vyötäröllä, minä olisin paljon mukavampi ja ihmiset tykkäisivät minusta.

Olen sosiaalinen kyllä, mutta tilanteet tuntuvat välillä vaivaannuttavilta, koska häpeän vartaloani. Olisi kiva kävellä täyteen huoneeseen ilman, että pitäisi pelätä muiden ajatuksia.

Tuloksia?? Ei voi olla.

Hei vau, vyötärö on taas kaventunut! Vai vedinköhän sitä jotenkin sisään?... Mittasin tänään navan kohdalta ja se näytti jotain 111-112cm välissä, viimeksi mitattuna se oli ~116cm. Ei kai se puolessatoista voi noin paljoa muuttua? Mokasin kyllä nyt jotenkin :o

Toi oli kyllä aamumittaus, ehkä oli vähemmän turvotusta. No mutta, parempi lukema silti.

Viikko 26:
Kolme kertaa jumpassa ja kolme kertaa salilla (ma-pe välillä, viikonloppuna tuskin enää tulee liikuttua, tulee kaveri kylään)

Salilla ei ole sisäreisien lähentäjälihasten treenilaitetta. Tosi outoa? Haluaisin kauheasti tehdä juuri sillä laitteella. Aika hassua, että sitä ei ole, sillä se tuntuu olevan kaikkien salien peruslaite. Lisäksi sieltä puuttuu se kylkilaite, jossa istutaan ja tehdään kiertoja. Outoa!

Etsin netistä tietoa, että miten voisi treenata sisäreisiä itsekseen. Löysin paljon kehuja callanetics-nimisestä jumppatyylistä. Siihen täytyy tutustua tarkemmin, kunhan löytyy aikaa.

Harmittaa nyt jo tuleva viikonloppu. Hyvä viikko menee piloille, kun tulee kaveri kylään. Aiomme juoda vähän ja todennäköisesti mässätä kuin pienet eläimet. Yritän pitää mässyttelyn kuitenkin vain tässä päivässä ja olla kiltisti lauantain ja sunnuntain. Viikonloput on vaikeimpia... Pitäisi pyytää töihin aina viikonloppuvuoroja, niin ei tulisi syötyä niin paljoa.

Liiku, liiku

Nyt olen viime kaksi viikkoa liikkunut aktiivisesti. Jos tämä tahti jatkuu, niin painon on PAKKO tippua. Ihan pakko.

Viikko24
Kaksi kertaa jumpassa, niiden jälkeen salilla, yhteensä 4h
Kaksi pyörälenkkiä, yhteensä 2h
Kerran salilla 1h

Viikko 25
Kaksi kertaa jumpassa, niiden jälkeen salilla, yhteensä 4h
Kolme kertaa pyöräilemässä, yhteensä 3,5h

Syömisten kanssa ei ole arkisin oikeastaan enää ongelmaa. Se on ihan mahtavaa, valtava edistysaskel. Ehkä iloitsen vähän turhan aikaisin, mutta se tuntuu tätä nykyä paljon, paljon, paljon helpommalta kuin ennen. Pystyn hillitsemään itseni aika hyvin. Vaikka voisin jättää ne karjalanpiirakat ja juustot pois, ei ruokavaliossani muuten ole juurikaan moitittavaa. Se voisi totta kai olla monipuolisempi, mutta karkit ja turhat plösövälipalat ovat jääneet pois.

Ongelma on viikonloput. Jos näen kavereitani (viikonloppuna tai arkena) ja he tarjoavat minulle jotakin, en voi vastustaa kiusausta. Viikonloppuisin, jos en ole kotona, syön mitä sattuu tai juon. Alkoholi on viho viimeistä, argh. Oikein ärsyttää... Se pitäisi jättää vallan pois. En joka viikonloppu juo, mutta jotain seurapiirimässytapahtumia riittää aina.

Olen todella kaunis

Yritänkö pienentyä itselleni, vai saadakseni enemmän huomiota? Ehkä molempia. Itselleni, jotta olisin itsevarmempi ja tietäisin näyttäväni edes suunnilleen ihmiseltä. Saadakseni huomiota, kukapa sitä ei haluaisi? Edes joskus.

Joskus teininä olin todella lihava (nythän en ole) ja laihdutin valtavan määrän yhdessä kesässä. Silloin vain pyöräilin, en käynyt salilla tai missään jumpissa. Miten oikein tein sen? En tajua ollenkaan. Nyt ei lähde, ei sitten millään. Ehkä se jekku olisikin, että siihen ei saisi keskittyä niin paljoa… Sinä kesänä pyöräilimme kaverini kanssa joka päivä, vietimme aikaa ulkona. Jos nytkin voisi tehdä niin, niin ehkä tulisi tuloksiakin.

Miksi en voisi elää elämääni ajatellen olevani kaunis? Miksen voisi päättää, että ihmisten mielipiteillä ei ole väliä? Hyvinä hetkinä pystynkin, hyvinä hetkinä oma keho tuntuu hyvältä. Keho on temppeli, koti. Siellä pitäisi viihtyä. Eikö?

Tahtoisin elää juurikin kuten Gabourey Sidibe. Uskomaton nainen.

Mittasin äsken ympärysmitan navan kohdalta. ~116cm! Se tarkottaisi, että se on vähän kaventunut maaliskuusta! :) Täytyy huomenna mitata paino aamulla. Viikonloppu ei ehkä mennyt kauhean hyvin, mutta maanantaina sitten.

Miehet ja lihavat naiset

Tiedän, että on olemassa miehiä, jotka pitävät muhkummasta. Miksi en törmää heihin? Olen aina pitänyt ulkonäköäni esteenä miesten tapaamiseen, mutta kyllähän jotkut tapailevat lihavia naisia. Samoin kuin lihavat miehet tapailevat hoikkia naisia. Tuntuu kuitenkin, että mieluummin naiset tapailevat lihavia miehiä kuin päinvastoin. Pitääkö paikkaansa? Ehkä ei.

Huolestuttavampaa on, jos miehet eivät pidä minusta oman itseni takia. Ehkä joku voisikin sietää läskit, mutta ei luonnettani? Olen aina ajatellut, että sitten kun olen laihempi, löydän jonkun mukavan. Mutta luonnettani tuskin osaan muuttaa, jos en kerran meinaa päästä ihroistanikaan eroon.

Saas nähdä. Hankalaa on.

Tavoite: normiplösö

Jaahas, se ois taas viikko terveellistä elämää takana. Terveellisen päivän (syönyt hyvin, liikkunut) päätteeksi tuntuu siltä, että nyt pitäisi olla ainakin kaksi kiloa tippunut. Kun muutosta ei ole, yllättäen, tulee aina vähän lyöty olo. Tämä vain osoittaa kärsimättömyyteni, eikä mitään muuta.

Harmi, ettei laihdutusaikaa voi pikakelata eteenpäin. Vaikka eihän se elämä vasta silloin ala, kun on laiha. Silloin keksii jonkin uuden asian, mitä pitää ehdottomasti yrittää korjata. Tuskin omaan kroppaan voi olla ikinä täysin tyytyväinen… en ainakaan jaksa uskoa. Ja ehkä puhuminen itsestäni laihana on hieman liioittelua. Normaali olisi se termi, johon haluaisin pyrkiä. Tai pyöreä, sekin käy.  Ei kuitenkaan lihava, enää.

 Jotain positiivista tässä junnaamisessa kuitenkin on. Ja se positiivisuus on nimenomaan se junnaus. Olen pysynyt tässä 93 kilon painossa hyvin, se ei ole luojan kiitos noussut.

Ostin nyt salikortin kesäksi. Se on pakko. Tällä viikolla olen käynyt jumpassa+salilla kaksi kertaa ja kerran salilla. Olen muuttanut kesäksi evakkoon ja tämän pikkukaupungin salin aukioloajat… hohhoh. Olisi niin kätevää, jos sinne voisi mennä lähes mihin aikaan tahansa. Mutta ei. Salin lisäksi olen käynyt kaksi kertaa pyöräilemässä tunnin verran.

Kunto on onneksi pysynyt aika hyvin siitä viime kerran salibuumista. Kävimme maaliskuun aktiivisesti, 3-5krt/vko salilla ja siitä alkoi jo näkyä oikeasti tuloksia. Toivotaan, että tästäkin rupeamasta alkaisi tulla jotakin.

Tärkeintä tässä koko kuntoilupuuhassa on kuitenkin se oma fiilis. Ai että tuntuu hyvältä salin jälkeen… Väsyttää, nälättää, mutta olo on silti mahtava. Tuntuu, että on pienempi ja on paljon itsevarmempi fiilis, vaikka oikeasti mitään tuloksia ei olekaan nähtävänä.

En jaksa olla enää plösö! Tai en ainakaan näin plösö, vähän pläski kai täytyy olla.