Hitaasti eikä edes varmasti

Kilo tippunut! Whhooo. Siitä se lähtee.  Tahti voi olla ehkä himpun verran hidas kuukaudessa. Samapa tuo, olen liian tyytyväinen murehtiakseni. Nyt täällä jylläävät sellaiset voimat että heikompia hirvittää!

Olen yrittänyt nyt syödä useammin ja paremmin, mutta annoskoissa olisi vielä parannettavaa. Töissä mutustan hedelmiä ja rahkaa, jotta kotiin mennessä nälkä ei pääsisi ihan mahdottomaksi. Olen miettinyt leipää... En onnekseni syö sitä paljoa, mutta ruisleipä on osoittautunut hyväksi aamu- ja välipalaksi. Mieluiten olisin kokonaan ilman. Suurin haasteeni on ollut nyt karjalanpiirakoiden jättäminen. Vaikeaa! Millä korvata?

Innostuin syömään tomaatteja aika reippaanlaisesti, mutta refluksitautini ilmoitti, ettei se ollutkaan niin hyvä idea. Olen ottanut töihin mukaan ateriankorvausmehuja, jotka ovat ihan ok, mutta niiden lisäksi syön mielelläni myös hedelmän. Ehkä se mehu on parempi jättää pois ja pysytellä ihan vaan hedelmissä?

Kaikista suurin saavutus on karkkien jättäminen. En ole syönyt yhtään suklaata enkä karkkia kokonaiseen kuukauteen! Siis kokonaiseen kuukauteen!! Uudenvuoden jälkeen päätin ja se on ollut yllättävän helppoa. En ole ostanut kaupasta mitään hyvää, eikä ole oikeastaan tehnyt edes mieli! Ennen mieliteot olivat niin kovia, että saatoin lähteä kauppaan ihan vaan hakeakseni karkkia.

Uskomatonta. Olen oikeasti niiiiin niin niin iloinen. Syy, miksi olen heittäytynyt totaalikieltäytyjälinjalle on se, että pelkään repsahtavani kunnolla. Jos aloitan, pelkään saattavani syödä kaksi päivää putkeen. Parempi yrittää pysytellä irti niin kauan kuin pystyn.

Jotenkin tuntuu, että elämästä puuttuvat nyt ne pienet palkitsemishetket. En voi käpertyä sohvan nurkkaan katsomaan leffaa ja syömään karkkia, se ei odota kotona palkkiona selviytymisestä kurjan päivän vaatimuksista. Se on vähän outoa. Ehkä siihenkin tottuu?

Olen niin sokerikoukussa. Karkittomuuden on pakko alkaa näkyä painossa jossakin kohtaa. Vaikka lautaskoot olisivatkin vielä liian suuria, ovat niiden sisällöt onneksi sentään vaihtuneet parempaan. Syön huomattavasti enemmän salaatteja ja sellaiset valtavat ahmimiskohtaukset ovat olleet pienemmässä roolissa. Tämän kuukauden aikana on myös ollut paljon energisempi olo kuin esimerkiksi kesällä tai syksyllä oli. Sokeri on pahin huume, oikeasti.

Olen kyläillessä ottanut tarjottavia, mutta pysynyt irti karkeista. Nyt kun saisi vielä kunnon reeniä päälle, niin johan lähtisi lyyti kirjoittamaan. Olen saleillut, mutta mieli tekisi bodypumpiin... Saatan käydä katsomassa, miten polvi kestää. Olin niin hyvässä kuosissa alkusyksystä, että pumppi kyllä kannattaisi. Saisi omaan salitreeniin vaihtelua ja haastetta. 

Olipas tässä jorinaa. Riittänee tälle illalle!

weheartit.com

Hyvä vuosi edessä

Olen viimeksi kirjoittanut tänne syyskuussa. Älytön tauko! Painoon on tullut 2-3 kiloa lisää (en todellakaan uskalla tässä kohtaa hypätä vaa'alle tarkempaa lukemaa tiirailemaan), joka on kohtuullinen lukema kuluneeseen syksyyn nähden.

Ruokailut ovat olleet lievästi sanottuna aivan päin honkia, mutta liikuntaa olen harrastanut 2-3 kertaa viikossa. Tyhjää parempi.

Nyt olen istunut kaksi tuntia koneella ja etsinyt uutta motivaatiota. Ei enää selityksiä ("joulu on tulossa, ei kannata", "reissu on tulossa, ei pysty", "ei ole kunnon rytmiä, liian vaikeaa"), vaan ihan oikeasti siitä paksusta niskasta kiinni ja toimeksi.

Aloitan taas säännöllisessä työrytmissä (syksy on ollut aika haipakkaa) tammikuussa, joten pystyn taas elämään muutenkin järkevämmin.

Kauhukseni tajusin, että suurin osa seuraamistani blogeilijoista on lopettanut kirjoittamisen. :( Todella sääli! Täytyy joku ilta jatkaa motivaation etsintää ja kerätä listalle nippu uusia blogeja seurattavaksi.

Ei-niin-hyvännäköinen

Me käytiin työkavereiden kanssa baarissa pari viikkoa sitten. Heiluttiin siinä tanssilattialla, kun ympärille tuli pyörimään joukko poikia. Ne siinä jotain hörötteli ja katseli, ja sitten yksi niistä tuli kysymään minulta ja kaveriltani: ”Kuulkaash tytöth. Kertokaash meille, että mistä se johtuu, että kun baarissa on hyvännäköisiä naisia, niin niillä on aina mukana yksi ei-niin-hyvännäköinen kaveri?” 

Byää! Tämä ei tehnyt hitaasti kohoavalle itsetunnolleni kovin hyvää. Heiluin siinä vaiheessa kahden nätin tytön kanssa, joten ei jäänyt epäselväksi, kuka meistä oli se ei-niin-hyvännäköinen kaveri. Ihmiset <3

 

Mitään tällaista kommenttia en ole saanut pitkiin aikoihin! Kesällä jotkut teinipojat tekivät röhkimisääniä selkäni takana, mutta siinäpä se oikeastaan. Ehkä manaan koko asian höpisemällä tällaisia. Pärjään oikein hyvin ilman ilkkuvia kommentteja ulkonäöstäni, eli jatketaan tähän asti hyvin toimineella pohjalla, kiitos!

Viime viikolla jäi paastopäivät väliin, ja totta puhuen tälläkään viikolla ei näytä hirmu hyvältä. Olen nyt kyllä nämä ruhtinaalliset kaksi päivää syönyt ihan hyvin ja viime viikolla sain aikaiseksi kolme tuntia liikuntaa. Hip hip huraa! Kyllä se tästä. Luotto on kova.

Väsyttää.

Väsymys on jotenkin hassusti ollut tämän kesän sana. Yleensä kesä ja valoisuus ovat antaneet energiaa, mutta nyt tuntuu, että sitä ei ollut ei sitten yhtään. Toisaalta taas olen ehkä itse tehnyt sen itselleni. Voin laskea yhden käden sormilla sellaiset vapaapäivät, jotka olisin oikeasti pyhittänyt levolle. Olen viilettänyt ympäriinsä - ulkomailla aina, kun minulla on ollut yli kaksi vapaata päivää, univelkaa ja alkoholia on kerätty kroppaan aika reippaanlaisesti. Olen tehnyt 12 päivän työputkia ja murehtinut lihavuuttani. Ha!

Viime viikolla vietin yhden elämäni parhaista ja kuluttavimmista viikoista ja matkoista. Tapasin aivan mielettömiä vanhoja ystäviä ja itkin kuin vauva, kun jouduin jättämään heidät jälleen. Elämä on minulle oikeasti todella hyvä, se pitäisi muistaa useammin ja jättää valitus vähemmälle.

Entä sitten, jos reuma järsii niveliä ja polvet rutisevat? Entä sitten, jos ihoni ei ole täydellinen? Jos se haittaa jota kuta, minkä minä sille voin? En voi kuin toivoa löytäväni ihmisiä, jotka näkevät sen läpi. Olen onneksi löytänytkin.

Nyt olen päättänyt jättää tämän sokerittoman pois, se on ihan liian vaikeaa. Ei pysty, eikä ennen kaikkea jaksa. Kokeilen tätä 5:2-dieettiä, eli kaksi päivää paastoa ja loput päivät voi syödä normaalisti. Viikon kalorirajani paukkuvat niin helposti yli, että nuo dieettipäivät tekevät todella hyvää. Pidin ensimmäisen tiistaina, lounaasta lounaaseen. Söin lähes noin 400g raejuustoa, yhden Profeel-proteiinirahkan sekä tomaatin ja kurkun.

Dieetin kalorimäärät naisille ovat paastopäivinä 500 kcal, minä taisin syödä noin 530 tai vastaavaa. Tänään söin ruuan ennen klo 12, seuraavaksi syön iltapäivällä 150g raejuustoa, kaksi nakkia, kolme avomaakurkkua ja kaksi porkkanaa. Kotona voin syödä vielä rahkaa, kun pääsen töistä.

Yllättävän paljon siihen 500 kaloriinkin mahtuu!

Täytyy muuten kiittää ihmisten kirjoittamia laihdutusblogeja, sillä epätoivon hetkellä tulin eilen hakemaan täältä itselleni kannustusta ja motivaatiota. Kolme tuntia pohdin, jaksanko lähteä bodypumppiin vai en, otin välissä tirsat ja kallistuin ajatukseen kotiin jäämisestä.

Päätin hyödyntää viimeisen oljenkorren ja tulin lueskelemaan laihdutusblogeja. Se tehosi - sain itseni salille! Mutta voi jeesus mikä rääkki se oli. Olen käynyt kesän ajan noin kaksi kertaa viikossa bodypumpissa ja se on ollut siinä, muu liikunta on hyötyliikuntapyöräilyä paikasta toiseen. Nyt en ole ollut salilla lainkaan kahteen viikkoon - se näkyi ja ennen kaikkea tuntui. Suunta ylöspäin!

Sokeritonta elämää

Olen ollut aiiiivan täysin puhki. Viime viikolla sain raahattua itseni kerran bodypumppiin ja tänään kävin salilla. Onneksi kävin, oli harvinaisen vahva treeni! Ai että oli hyvä olo, vaikka olen lykännyt sitä jo kaksi päivää, enkä olisi edelleenkään millään halunnut mennä. Yritän perjantaina mennä bodypumpiin, niin tämän viikon ilmaiset työpaikkaedut on käytetty. Viikonloppuna olisi hyvä jaksaa edes pyöräillä vähän, en ole tehnyt sitäkään aikoihin. Työpaikkapyöräilyä joo, mutta en kunnon hikipolkemista.

Kaverini ehdotti, että kokeilisin sokeritonta diettiä muutaman viikon ajan. Kokeilin sitä gluteenitonta viime vuoden syksyllä ja toivoin sen tuovan apua reumaani, mutta en huomannut fiiliksissäni tai nivelissä mitään kovin kummallista eroa. Olisi varmaan pitänyt jatkaa kauemmin.

Sokeriton olisi niiiiiin vaikea, herran jestas. Ahdistaa vähän edes ajatella sitä. Ei hedelmiä, ei ketsuppia, ei makaronilaatikkoa, ei mitään. Ei sillä että tuo ketsuppi olisi niin tärkeää, mutta kuitenkin... Kasviksia. Rahkaa... mitä sen rahkan kanssa sitten voisi syödä? Voi kauheeta, ei ananastakaan? Apua!

Olisin kyllä aika kova, jos pystyisin olemaan erossa sokerista edes kaksi viikkoa. Täytyy katsoa ja yrittää syödä muuten hyvin, paljon kasviksia ja lihaa. Harmi, että ihan kaikkeen tungetaan sitä piilosokeria... Onkohan niissä hunajabroilereissakin kauheasti sokeria? Ihan takuulla on. Voi rähmä.

Olen lähdössä ensi viikolla viikoksi reissuun, ja siellä en kyllä todellakaan aio stressata syömisistä. Sen jälkeen voisin ottaa rehabina tämän sokerikuurin ja yrittää palauttaa itseni ruotuun.

Kulunut kuukausi on mennyt vähän heikonlaisesti. Olen ollut tosi väsynyt, ihoni reistailee taas aivan älyttömästi, menkkani katosivat yhtäkkiä ja odotan ortopedin tuomiota siitä, joudunko lonkkaleikkaukseen vai en. Tuo iho- ja menkkahomma johtunee siitä, että hormoonini ovat taas aivan vinksallaan?! En tajua. Harmittaa aivan vietävästi, mutta koitan ajatella positiivisen kautta.

Painon pudotuksesta ei voi puhuakaan. Tällä viikolla olen jo pitänyt kaksi karkkipäivää (nyt on tosiaan siis keskiviikko), mutta toisaalta eipä se paino ole noussutkaan. Vyötärön mitta oli vähän taas tippunut toukokuisesta kyllä, täytyisi mitata se ja laittaa tänne. On tippunut, ellei se siis ole venynyt jo takaisin. Olen jopa miettinyt kroppakuvan julkaisemista, vaan enpä tiedä. Katsotaan nyt.

Aavistuksen verran lannistunein fiiliksin, mutta huonomminhan sitä voisi myös mennä! Tarttis enää tippua hei viisi kiloa, niin pääsisin indeksitaulukossa lievästi lihavaksi. On se vaan tiukassa!

Se tunne ja ihanat miehet

Se tunne, kun...

Nostaa salilla enemmän kuin miehet.
Jaksaa kaksi toistoa lisää, vaikka luuli olevansa jo täysin loppu.
Pystyy kieltäytymään karkista. (ei tosin tapahdu kovin usein)
On syönyt hyvin, eikä turvota.
Tuntee olonsa normaalin kokoiseksi.
Vaaka näyttää pienempää lukemaa.
Tuntee olonsa kauniiksi.
Sopeutuu kokonsa puolesta joukkoon.
Kelpaa jolle kulle tällaisenaan.
Joku kehuu kauniiksi.



Nyt täytyy kirjoittaa vähän miehistä. Avauduin siitä joskus aikaisemmin, että miksi en koskaan tapaa miehiä, jotka tykkäisivät lihavista naisista. Nyt jotain on tapahtunut tällä saralla.

Olen aina ollut miesten kanssa epävarma. Tai kaverina en, mutta heti jos se on mennyt flirttailun puolelle, olen mennyt aivan lukkoon. En vain ole osannut sitä. Syynä on mielestäni yksinkertaisesti se, että olen tuntenut oloni omassa kropassani niin vastenmieliseksi, etten olisi uskaltanut antaa kenenkään edes koskea.

En seurustele, mutta siihen on tarjoutunut kyllä mahdollisuus. Tuntuu todella kummalta, että löydän tätä nykyä miehiä, jotka suostuvat jopa koskemaan minuun? Ja hyviä tyyppejä kaiken lisäksi, ei mitään hölmöä yhden yön hommailua.

Pari viikkoa sitten tein yhden ihanan tapaamani miehen kanssa kaupunkiloman Eurooppaan. Siis minä? Mitä ihmettä. Aiemmin pelkkä skypettäminen olisi ollut aivan täysin mahdoton tehtävä (jota teimme tuntitolkulla), ja nyt lähdin reissuun hänen kanssaan. Oli tosi kivaa ja olemme edelleen yhteyksissä, vaikka mitään sen kummallisempaa tästä ei tulekaan. Ajoitus on hyvin väärä, valitettavasti.

Olen tosi kiitollinen, että olen päässyt tähän vaiheeseen. Olen tavallaan ajatellut ja pelännyt heittäväni nuoruuteni hukkaan olemalla lihava, vaikka olenkin saanut kokea mielettömiä asioita ja matkoja. Miespuoli vaan on aina vähän kangerrellut, vaikka jotain pientä on joskus hyvin harvoin ollutkin. Se on kuitenkin tärkeää ja hauskaa, ja haluan päästä osalliseksi siihen.

Jos laihdun tästä vielä lisää, ehkä miehet edelleen saattaisivat kelpuuttaa minut. Tänä keväänä tapahtuneet asiat lohduttavat, sillä en edelleenkään ole missään nimessä edes normaalikokoinen. Ehkä jostain löytyy vielä joku.

Ei jaksa stressata

Väsyttää aivan sairaasti! En ymmärrä, miksi. Joka ikinen päivä, varsinkin syömisen jälkeen. Mun sokereidenkin pitäis olla ihan ok, joten mikä on ongelma? Ärsyttävää.
Muuten on mennyt ihan hyvin. Vaikka paino ei kyllä liiku suuntaan eikä toiseen, enkä oikein tiedä, mitä mun pitäisi tehdä eri tavalla. Toivon, että se jumittaa, kun olen taas liikkunut vähän enemmän... Leikin, että lihakset kasvavat niin kovaa vauhtia, ettei paino ehdi tippua. :)

Tosin täytyy sanoa, että se mun salisuunnitelma meni mönkään. Sen tyhmän laitoksen aukioloajat ovat niin surkeat, etten ehdi sinne työpäivinä ikinä. Olen käynyt kaksi kertaa viikossa bodypumpissa ja sitten iltaisin pyöräilemässä kaksi tai kolme kertaa viikossa. Eiks sen pitäis olla ihan ok määrä?

En oikein tiedä, mitä mun pitäis tehdä syömisten kanssa toisin. Ehkä napostelen huomaamattani... Oon kyllä yönyt nakkeja tosi paljon, onkohan ne se ongelma? Mutta en mielestäni niiiin paljon. En syö usein, mutta varmasti liikaa, mun lautaskoot on tosi suuret. Uhoan joka ikinen kerta täällä, että nyt aloitan ruokapäiväkirjan, mutta mitään ei tapahdu. Pitäis oikeasti alottaa.

Pystyn vetämään pumpissa hyvillä painoilla, keskimäärin isommilla ku suurin osa siellä ja lähes yhtä isoilla ku timmeimmät tyypit. Törmäsin yhteen kaveriin salilla pari viikkoa sitten ja se oli sanonut meidän toiselle kaverille, että vedän ihan törkeillä painoilla siellä. Kiva kuulla ja huomata, että tää työ on oikeasti tuottanut tulosta! Mulla on tosi vahva fiilis. Siitä tulee hyvä olo.

Nyt ei jotenkin jaksa kiinnostaa toi painon jumitus, koska oon syönyt ihan hyvin enkä ole herkutellut, ja oon liikkunutkin hyvin, eikä se paino silti putoa. Aion mennä nyt tällä ja kiinteyttää kroppaa, kaipa se läski siitä pakostakin johonkin päin joskus liikahtaa. Nyt paino on liikkunut lukemissa 82-84, se heittelee aivan älyttömästi päivästä riippuen.

No stress! Vaikka ois kyllä kivaa päästä seiskalla alkavaan kymmenlukuun...