Takana on mieletön matka, josta poden ilmeisesti maksuna törkeää ripulia. :D En tiedä, koska viimeksi olisi tällainenkaan tauti koetellut. Nyt alkaa vähän jo elämä pikku hiljaa voittaa, joten eiköhän se tästä.
Käväisin nopeasti vaa'alla, kun heitin pienen lenkin kotona ennen taas säntäämistä lentokoneeseen ja palaamista tänne sateen keskelle, ja paino on ihme kyllä pysynyt aika lailla samoissa lukemissa! On se vähän noussut, olisiko ollut jossain 85 paikkeilla. Sekin lukema tosin oli yöllä ja vaatteet päällä. Olisi kiva ostaa tänne vaaka!
On oikeasti todellinen ihme, ettei paino noussut vähintään kolmea kiloa tuon kahden viikon reissun aikana... Meinaan herran jestas mutta mää söin! Pitäisi olla laitonta tehdä niin hyvää ruokaa kuin mitä tuo maa tarjoaa. Ahh!
En tiedä, onko tämä tauti jokin tartunta vai oliko reissun loppuosa yksinkertaisesti liian kuluttava. En ollut nukkunut oikeastaan kolmeen yöhön, lensin lentokoneilla ja istuin busseissa noin 30h, söin ihan miten sattuu ja päälle vielä jetlag. Kaupan päälle sain oksentelua, mutta se on onneksi jo loppu. Niin tai näin, kyllä se tästä.
Heti kun tämä pöpö on taltutettu, alan oikesti taas keskittyä tähän painon pudottamiseen. Viime kuukausi on mennyt vähän niin ja näin, ja nyt aiotaan kämppikseni kanssa pitää ruokapäiväkirjaa ja keskittyä syömisiin enemmän. Nyt on ihan pakko alkaa kokkailla ruokia, muuten tästä touhusta ei tule yhtään mitään.
On kauhea ikävä raejuustoa!
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
perjantai 11. tammikuuta 2013
Mässytys tuottaa tulosta
Okei, tämän menneen kuukauden sana on ehdottomasti hyötyliikunta.
Uusi kämppämme sijaitsee noin puolen tunnin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Mihin tahansa haluamme mennä, saamme tarpoa sitä yhtä ja samaa tietä useampaan kertaan pitkin päivää. Ja nyt, hyvät ystävät, se on tuottanut tulosta.
Joulu ja uusi vuosi ei pystynyt näemmä pysäyttämään ihrojeni sulamista, sillä painoa on lähtenyt viime punnituksesta kolmisen kiloa. Jos olisin ollut nätisti, olisi pudotusta ollut varmaan enemmänkin... mutta tämä hyvä, herran jestas kun olen tyytyväinen!
Nyt se paino on reippaat 83kg, mieletöntä!!! Koskahan viimeksi olen oikeasti ollut tämän painoinen? En muista! Olin ihan varma, että painaisin vähintään 86kg joulun jälkeen. Varmaan oikeasti maailman historian ensimmäinen vuosi, kun painoni on pudonnut vuoden vaihteessa nousemisen sijaan. Hullua!
Olen ihan super tyytyväinen :) Olo on kuitenkin sellainen, että olisin lihonut, vaikka vaaka näyttää luojan kiitos alas päin.
Nyt kun on vähän saatu taas massaa alas, on hyvä lähteä parin viikon lomalle valtameren toiselle puolelle ihmeiden maailmaan syömään vähän lisää. En aio stressata! Kävelyä tulee takuulla, jumppaa ei - toivotaan, että hyötyliikunta hillitsee painonnousua edes vähäsen.
Palailen blogisfääreihin todennäköisesti helmikuun alussa tai näin, nähdään siis silloin. Tsemppiä kaikille!
Uusi kämppämme sijaitsee noin puolen tunnin kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Mihin tahansa haluamme mennä, saamme tarpoa sitä yhtä ja samaa tietä useampaan kertaan pitkin päivää. Ja nyt, hyvät ystävät, se on tuottanut tulosta.
Joulu ja uusi vuosi ei pystynyt näemmä pysäyttämään ihrojeni sulamista, sillä painoa on lähtenyt viime punnituksesta kolmisen kiloa. Jos olisin ollut nätisti, olisi pudotusta ollut varmaan enemmänkin... mutta tämä hyvä, herran jestas kun olen tyytyväinen!
Nyt se paino on reippaat 83kg, mieletöntä!!! Koskahan viimeksi olen oikeasti ollut tämän painoinen? En muista! Olin ihan varma, että painaisin vähintään 86kg joulun jälkeen. Varmaan oikeasti maailman historian ensimmäinen vuosi, kun painoni on pudonnut vuoden vaihteessa nousemisen sijaan. Hullua!
Olen ihan super tyytyväinen :) Olo on kuitenkin sellainen, että olisin lihonut, vaikka vaaka näyttää luojan kiitos alas päin.
Nyt kun on vähän saatu taas massaa alas, on hyvä lähteä parin viikon lomalle valtameren toiselle puolelle ihmeiden maailmaan syömään vähän lisää. En aio stressata! Kävelyä tulee takuulla, jumppaa ei - toivotaan, että hyötyliikunta hillitsee painonnousua edes vähäsen.
Palailen blogisfääreihin todennäköisesti helmikuun alussa tai näin, nähdään siis silloin. Tsemppiä kaikille!
perjantai 4. tammikuuta 2013
Lisää painoa!
Nyt on tapahtunut jotain ainutlaatuista. Olen laittanut lähespä kaikkiin salilaitteisiin 5-10 kiloa lisää painoa viime viikkojen aikana. Voittajafiilis!
Kaverini kertoi minulle syksyllä, että hänen siskonsa laittaa siihen sellaiseen reisilaitteeseen (tämä pakaralaite, jossa jalkoja työnnetään erilleen toisistaan... asiantuntija puhuu nyt) 60 kiloa painoa. Me laitettiin samaiseen laitteeseen tuolloin 30-35 kiloa ja minä sanoin, että ei ole mahdollista, olet ymmärtänyt siskon tarinat nyt kyllä ihan väärin. Kuka pystyisi punnertamaan sillä muka 60 kiloa??!
Lo and behold, nyt pystyn tällä samaisella vehkeellä pusertamaan 3x15 sarjan 50 kilolla. Halleluja!
Jännästi sitä jää jumiin samoihin painoihin, vaikka helposti nousisi enemmänkin. Täytyy yrittää jatkaa samaa rataa, vaikka se vähän tuskallisempaa onkin.
Olen vähän huolissani tuosta aerobisesta puolesta. Olen viime aikoina aloittanut saleilun noin 20-25 minuutin voimakävelyllä (ensin olen kävellyt salille n. 20-25 minuuttia ja sen lisäksi siis kävellyt juoksumatolla) ja sen jälkeen mennyt soutamaan 10 minuutiksi. Sitten ähellän laitteissa sellaiset 50-60 minuuttia ja menen puoleksi tunniksi vielä uimaan.
Kaipaan crosstraineria, sillä saisi aivan älyttömän hien päälle. En nyt kuitenkaan noiden polvien takia oikein uskalla crossata. Ehkä voin aloittaa sen ja kokeilla, miten ne kestävät, kun palailen helmikuun alussa reissusta. Lähden ensi viikolla meinaan kolmeksi viikoksi vähän seikkailulle. :)
Mutta onkohan tuosta kävelystä, soudusta ja uinnista oikein mihinkään? Menisin jumppiin, jos tietäisin, ettei niissä ole niitä kirottuja kyykkyjä. Ovathan nuo minun aerobiseni paremmat kuin ei mitään, totta kai. Mutta eivät sellaista kunnon hikipuserrusjumppaa kuitenkaan.
Siihen olen tyytyväinen, että olen käynyt näillä lomalörsöviikoillakin vähintään kolme kertaa salilla, vaikka sen edestä onkin tullut syötyä. Nyt ruotuun sano, mars mars!
Kaverini kertoi minulle syksyllä, että hänen siskonsa laittaa siihen sellaiseen reisilaitteeseen (tämä pakaralaite, jossa jalkoja työnnetään erilleen toisistaan... asiantuntija puhuu nyt) 60 kiloa painoa. Me laitettiin samaiseen laitteeseen tuolloin 30-35 kiloa ja minä sanoin, että ei ole mahdollista, olet ymmärtänyt siskon tarinat nyt kyllä ihan väärin. Kuka pystyisi punnertamaan sillä muka 60 kiloa??!
Lo and behold, nyt pystyn tällä samaisella vehkeellä pusertamaan 3x15 sarjan 50 kilolla. Halleluja!
Jännästi sitä jää jumiin samoihin painoihin, vaikka helposti nousisi enemmänkin. Täytyy yrittää jatkaa samaa rataa, vaikka se vähän tuskallisempaa onkin.
Olen vähän huolissani tuosta aerobisesta puolesta. Olen viime aikoina aloittanut saleilun noin 20-25 minuutin voimakävelyllä (ensin olen kävellyt salille n. 20-25 minuuttia ja sen lisäksi siis kävellyt juoksumatolla) ja sen jälkeen mennyt soutamaan 10 minuutiksi. Sitten ähellän laitteissa sellaiset 50-60 minuuttia ja menen puoleksi tunniksi vielä uimaan.
Kaipaan crosstraineria, sillä saisi aivan älyttömän hien päälle. En nyt kuitenkaan noiden polvien takia oikein uskalla crossata. Ehkä voin aloittaa sen ja kokeilla, miten ne kestävät, kun palailen helmikuun alussa reissusta. Lähden ensi viikolla meinaan kolmeksi viikoksi vähän seikkailulle. :)
Mutta onkohan tuosta kävelystä, soudusta ja uinnista oikein mihinkään? Menisin jumppiin, jos tietäisin, ettei niissä ole niitä kirottuja kyykkyjä. Ovathan nuo minun aerobiseni paremmat kuin ei mitään, totta kai. Mutta eivät sellaista kunnon hikipuserrusjumppaa kuitenkaan.
Siihen olen tyytyväinen, että olen käynyt näillä lomalörsöviikoillakin vähintään kolme kertaa salilla, vaikka sen edestä onkin tullut syötyä. Nyt ruotuun sano, mars mars!
Motivaatiopohdintaa.
Havahduin juuri todellisuuteen - mulla on jo mahtavat kahdeksan lukijaa! Suuuuuren suuri kiitos ja kumarrus, ihanaa, että joku viitsii välillä näitä sepustuksia vähän selailla. :)
Iris heitti uuden vuoden kunniaksi pienen haasteen, jossa pitää pohtia tulevaa vuotta ja omaa elämäntapamuutostaan. Miksi sokerin täytyy olla niin hyvää?...
Pohditaanpas nyt sitten.
Mitä hyvää nykyisessä elämäntavassa on?
- Se on sosiaalinen elämäntapa. Mennäänkö oluselle tai syömään? No mennään vaan, "ei se tässä katastrofissa enää tunnu". Mitä tehtäisi? Syödään vähän jotain samalla, kun katsotaan leffaa. Ruoka ja juoma yhdistää ihmisiä... Mutta kuka sanoo, että sen ruuan ja juoman pitäisi olla aina epäterveellistä?
- Hyvää on myös se hetken helpotus, kun saa ahtaa itsensä täyteen kaikkea hyvää ja namia. Njamnjam.
Mitä huonoa nykyisessä elämäntavassa on?
- Häpeän itseäni.
- Olen ruma ja lihava, vaikka haluaisin olla hoikka ja kaunis.
- Läskini alentavat itsetuntoani huomattavasti.
- En voi käyttää sellaisia vaatteita kuin haluaisin. Vaatekauppareissut ahdistaa, ja haluan kadota pukukoppien syvyyksiin yksin. En halua esitellä kavereilleni makkaroitani nuolevia kolttuja, jotka eivät ikinä istu hyvin.
- Ihoni on karmea, mutta pelkäänpä, etteivät nuo venymis- ja vanumisarvet enää edes laihduttamalla katoa.
- En uskalla olla aina oma itseni, kun pelkään ihmisten arvostelevan minut kokoni perusteella.
- Hiilarimorkkikset.
- Itsekunnioituksen ja -arvostuksen puute. "En pystynyt taaskaan olemaan irti makeasta. Olen taas lihonut."
Mitä huonoa uudessa elämäntavassa?
- Noloa kieltäytyä herkuista tai syömisistä, vaikka tekisi mieli syödä. Noloa kertoa muille, että en ole tyytyväinen itseeni ja yritän laihduttaa. Olen aina yrittänyt olla sellainen rempseä läski, mutta oikeasti olen tuskissani näiden ihrojen alla.
- Valtavat mieliteot, joita ei valitettavasti aina pysty hillitsemään.
- Jatkuva morkkis siitä, että on taas syönyt liikaa. Silloinkin, kun ei ole.
- Vanhojen tapojen vaihtaminen. Mitä sen napostelun sijasta pitäisi tehdä?
Mitä hyvää uudessa elämäntavassa?
- Laihtumisen myötä voin ostaa sellaisia vaatteita, joita haluan.
- Kun kävelen huoneeseen, tiedän, etteivät ihmiset ajattele ensimmäiseksi "ohhoh, miten lihava". Ehkä he ajattelevat, että "voi kauhea, mikä tukka/paita/meikki/naama", mutta se on tuhat kertaa parempi kuin tuo ensimmäinen vaihtoehto.
- Mieletön energia. Laihtumisen ja aktiivisen liikkumisen myötä on saanut niin käsittämättömän paljon energiaa arkeen, ettei uskoisi. Jaksan tehdä samalla itsekurilla muitakin asioita. Olen aloittanut esimerkiksi uuden kielen opiskelun ja instrumentin soiton harjoittelun. Olen aina halunnut tehdä näitä asioita, ja ehkä aiemmin tehnytkin muutaman viikon, mutta sitten into on taas kadonnut. Nyt en lopeta!
- En ole aina se seurueen lihavin, eikä minua kuvailtaisi sanoin "se oli se lihava tyttö". Näin on takuulla tapahtunut! Yhyy.
- Liikkuminen on helpompaa. Jaksan enemmän, paremmin ja pidempään. Pysyn muiden vauhdissa.
- Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en joudu häpeämään itseäni ja ulkonäköäni.
- Saan rohkeutta tutustua entistä innokkaammin uusiin ihmisiin, selvinpäinkin. :P
- Arvostan itseäni. Olen pystynyt tekemään jotakin, mitä en olisi ikinä uskonut pystyväni, ja jossa olen epäonnistunut niin usein aiemmin. Ja jossa monet muutkin epäonnistuvat kerta kerran jälkeen.
- Jaksan töiden jälkeen harrastaa ja touhuta. Nukun hyvin.
- Lihavuuden tuomat terveyshäikät poistuvat. Reuma voi paremmin.
- Kaipaan liikuntaa ja haluan liikkua.
Pff, tämä vika lista voisi jatkua loputtomiin! Mitä hyvää laihtumisessa ei olisi?
Täytyy yrittää lukea tuota listaa usein ja siten muistuttaa itselleen, mitä kohti tässä mennään. Haluan itselleni tuon kaiken, ihan oikeasti haluan.
Iris heitti uuden vuoden kunniaksi pienen haasteen, jossa pitää pohtia tulevaa vuotta ja omaa elämäntapamuutostaan. Miksi sokerin täytyy olla niin hyvää?...
Pohditaanpas nyt sitten.
Mitä hyvää nykyisessä elämäntavassa on?
- Se on sosiaalinen elämäntapa. Mennäänkö oluselle tai syömään? No mennään vaan, "ei se tässä katastrofissa enää tunnu". Mitä tehtäisi? Syödään vähän jotain samalla, kun katsotaan leffaa. Ruoka ja juoma yhdistää ihmisiä... Mutta kuka sanoo, että sen ruuan ja juoman pitäisi olla aina epäterveellistä?
- Hyvää on myös se hetken helpotus, kun saa ahtaa itsensä täyteen kaikkea hyvää ja namia. Njamnjam.
Mitä huonoa nykyisessä elämäntavassa on?
- Häpeän itseäni.
- Olen ruma ja lihava, vaikka haluaisin olla hoikka ja kaunis.
- Läskini alentavat itsetuntoani huomattavasti.
- En voi käyttää sellaisia vaatteita kuin haluaisin. Vaatekauppareissut ahdistaa, ja haluan kadota pukukoppien syvyyksiin yksin. En halua esitellä kavereilleni makkaroitani nuolevia kolttuja, jotka eivät ikinä istu hyvin.
- Ihoni on karmea, mutta pelkäänpä, etteivät nuo venymis- ja vanumisarvet enää edes laihduttamalla katoa.
- En uskalla olla aina oma itseni, kun pelkään ihmisten arvostelevan minut kokoni perusteella.
- Hiilarimorkkikset.
- Itsekunnioituksen ja -arvostuksen puute. "En pystynyt taaskaan olemaan irti makeasta. Olen taas lihonut."
Mitä huonoa uudessa elämäntavassa?
- Noloa kieltäytyä herkuista tai syömisistä, vaikka tekisi mieli syödä. Noloa kertoa muille, että en ole tyytyväinen itseeni ja yritän laihduttaa. Olen aina yrittänyt olla sellainen rempseä läski, mutta oikeasti olen tuskissani näiden ihrojen alla.
- Valtavat mieliteot, joita ei valitettavasti aina pysty hillitsemään.
- Jatkuva morkkis siitä, että on taas syönyt liikaa. Silloinkin, kun ei ole.
- Vanhojen tapojen vaihtaminen. Mitä sen napostelun sijasta pitäisi tehdä?
Mitä hyvää uudessa elämäntavassa?
- Laihtumisen myötä voin ostaa sellaisia vaatteita, joita haluan.
- Kun kävelen huoneeseen, tiedän, etteivät ihmiset ajattele ensimmäiseksi "ohhoh, miten lihava". Ehkä he ajattelevat, että "voi kauhea, mikä tukka/paita/meikki/naama", mutta se on tuhat kertaa parempi kuin tuo ensimmäinen vaihtoehto.
- Mieletön energia. Laihtumisen ja aktiivisen liikkumisen myötä on saanut niin käsittämättömän paljon energiaa arkeen, ettei uskoisi. Jaksan tehdä samalla itsekurilla muitakin asioita. Olen aloittanut esimerkiksi uuden kielen opiskelun ja instrumentin soiton harjoittelun. Olen aina halunnut tehdä näitä asioita, ja ehkä aiemmin tehnytkin muutaman viikon, mutta sitten into on taas kadonnut. Nyt en lopeta!
- En ole aina se seurueen lihavin, eikä minua kuvailtaisi sanoin "se oli se lihava tyttö". Näin on takuulla tapahtunut! Yhyy.
- Liikkuminen on helpompaa. Jaksan enemmän, paremmin ja pidempään. Pysyn muiden vauhdissa.
- Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en joudu häpeämään itseäni ja ulkonäköäni.
- Saan rohkeutta tutustua entistä innokkaammin uusiin ihmisiin, selvinpäinkin. :P
- Arvostan itseäni. Olen pystynyt tekemään jotakin, mitä en olisi ikinä uskonut pystyväni, ja jossa olen epäonnistunut niin usein aiemmin. Ja jossa monet muutkin epäonnistuvat kerta kerran jälkeen.
- Jaksan töiden jälkeen harrastaa ja touhuta. Nukun hyvin.
- Lihavuuden tuomat terveyshäikät poistuvat. Reuma voi paremmin.
- Kaipaan liikuntaa ja haluan liikkua.
Pff, tämä vika lista voisi jatkua loputtomiin! Mitä hyvää laihtumisessa ei olisi?
Täytyy yrittää lukea tuota listaa usein ja siten muistuttaa itselleen, mitä kohti tässä mennään. Haluan itselleni tuon kaiken, ihan oikeasti haluan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)