sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Lipsumista

Hohhoh, olipahan reissu. Laivalla on vaikea elää terveellisesti, ainakin jos on altis houkutuksille. No, nyt sitä suuremmalla syyllä pitää tänään mennä vähän jumppaamaan. Paino ei ole liikkunut oikeastaan mihinkään, vähän voisi ärsyttää. Nyt tämä suuri elämäntapamuutos (ei laihdutusprojekti tai dieetti) on kestänyt kolme viikkoa - ehkä annan itselleni vielä vähän aikaa. Tähän entryyn en taida edes viitsiä laittaa ruokapäiväkirjaa, voisi käydä ahdistamaan...

Olisi kivaa olla joskus sellaisessa kropassa, johon voisi olla tyytyväinen. Tiedän, että aina löytää jotakin parannettavaa, ihan aina. Mutta silti. Jos lanteilta puuttuisi kymmenen kiloa, luulen, että itseensä olisi kuitenkin helpompi olla tyytyväinen.

Kaikista suurin ongelmani on kuitenkin naamani. On paljon lihavia tai pyöreitä ihmisiä, joiden kasvot ovat todella sirot - silloin ne ylikilot vatsassa tai reisissä ei herätä huomiota niin paljon. Minulle rasva taas kasaantuu tasapuolisesti pitkin kroppaa poskia ja kaksoisleukaa unohtamatta. Ei niin kauhean kiva? Jos edes tuo ihana heltta puuttuisi, niin voisin ehkä olla asteen verran tyytyväisempi.

Muistan aikoja, kun sitä ei ollut. Ai että.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti