Olen pohtinut vähemmän imartelevan kuvan ottamista itsestäni (se ei ole vaikea homma se!) ja sen laittamista jääkaapin oveen. Ehkä se saisi käden pysähtymään. Ehkä joku ajattelu toimisi myös? Voisinko hokea itselleni päivän mittaan, että "en pidä sokerista, en pidä sokerista, en pidä sokerista..." Saisiko se ajatuskaavani muuttumaan yön aikana? Taidan kokeilla. Muistuttaisiko fraasi "en halua makeaa" vain siitä, kuinka paljon mieleni tekee sokeria?
Tärkeää ja järkevää olisi myös kertoa kaikille tavoitteistani. Älkää tarjotko minulle sitä karkkia, älkää asettako minua kiusaukseen. Mutta jostain syystä se tuntuu vaikealta. Kaikki näkevät, että olen vuorattu ihrakerroksella, ja he varmasti myös aavistavat, että mielelläni hankkiutuisin läskeistäni eroon.
Miksi se sitten on niin hankalaa sanoa, että tosissaan yrittää, minä oikeasti yritän nyt laihduttaa. Jos epäonnistuu, niin kaikki tietävät. On helpompi olla sanomatta mitään ja jos joku huomaa laihtumisen (jos sitä nyt edes tapahtuu), niin voi vain välinpitämättömästi ja vaatimattomasti sanoa, että höpö höpö, lihonuthan minä vain... ja juhlia riehakkaasti päänsä sisällä.
To sum it up:
-ruokakauppaan kerran viikossa
-ruokapäiväkirja
-hypnoosi
Näistä lähdetään! Palailen taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti