keskiviikko 17. lokakuuta 2012

I said yee-eeea!

Nyt salin vaaka näyttää 89,2 kiloa (vaatteet päällä). Aivan mieletöntä! Nyt tosin tuntuu, että olen syönyt ihan liian vähän, mutta en sitten tiedä.

Treenipäivänä on hankala syödä. Tai siis, jos olen menossa salille, en oikein tykkää syödä mitään ennen sitä. Viime viikkojen normi päivä on ollut tällainen:

Omena aamulla, lounas (on ollut pizzaa, subia, buffetia...), iltapäivällä omena ja treeneihin. Kun olen tullut sieltä, olen syönyt proteeinirahkan ja salaatin, tai pelkän rahkan ja omenan tai muuta tällaista.

Treenin jälkeen ei oikein ole nälkä, ja on tuntunut tyhmältä syödä "turhaan". Lisäksi viime on ollut päivisin väsähtänyt olo, mitä ei ollut kesäisin ollenkaan. Söin silloin selvästi enemmän ja olin pirteämpi.

Tosin tähän väsähtäneeseen oloon voi vaikuttaa nämä tämänhetkiset työni ja ilmat. En oikein tiedä.

Pääsen onneksi marraskuun puolella ravitsemusterapeutille, jonka kanssa voi käydä näitä ruokajuttuja vähän paremmin läpi. Pitäisi alkaa pitää ruokapäiväkirjaa ja tehdä ruokasuunnitelma joka viikolle, vaikka ne viikonloppuna sitten vähän pettäisivätkin.

Kävin eilen kokeilemassa kahvakuulaa. Oli kyllä kohtuullisen rankka treeni, ja kaiken lisäksi menin vielä niksauttamaan siellä selkäni. Nyt sattuu alaselkä, ja jouduin perumaan tämän päivän jumpan ja salin.

Jos tuo vesisade lakkaa, niin käyn ehkä vähän pyöräilemässä, mutta saleiluun musta ei tänään ole – hyvä, kun pystyn hitaasti just ja just kumartumaan. Mieli tekisi kyllä mennä!

Harmittaa, sillä siellä treenatessa mietin, että pidänköhän selkää nyt tarpeeksi suorassa ja pitäisikö ottaa kevyempi paino, ja sitten lähes lopussa tunsin niksahduksen. Tyhmä on tyhmä.

Viime viikolla kävin bootcampissa ja se oli rankka, herran jumala sentään. Meinasin kuolla jo ”alkulämmittelyyn”, kun ohjaaja laittoi meidät juoksemaan ringissä salia ympäri. Phhhuuuhhh…

Huono vai tosi huono kunto?

Vaikka ei nyt, olen teräksisessä kunnossa viime vuoteen verrattuna. Nyt alkaa olla viitisen kuukautta treeniä takana ja olo on erinomainen. Vielä pitäisi oppia, miten treenien ohessa kannattaisi syödä, niin eiköhän se siitä lähde.

Olen lukenut paljon, että tarvitset hiilihydraatteja sen ja tämän verran ja protskuja näin ja näin paljon, mutta toivottavasti voisimme ravintoterapeutin kanssa tehdä päiväsuunnitelmia hyvine ruokalaatuineen ja -määrineen. Tarvitsen ohjausta kädestä pitäen.


Vko 40
3h salia
2h cxworx
Yhteensä: 5h

Vko 41
4h salia
45min bootcamp
1,5h cxworx
Yhteensä: ~6h

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti