maanantai 6. elokuuta 2012

Lomalla viimeinkin

Huhhuh, mikä reissu. Aivan mahtava! Harmi vain, että se oli ihan liian lyhyt.

Väsyttää aivan älyttömästi, eikä työnteko oikein maistu. Aion kuitenkin mennä jumpalle ja salille tänään, illalla voi sitten rentoutua taas.

Tykkään siitä, että sellaiset sohvalla löhöilyt on jääneet oikeastaan vallan pois. Ennen tulin töistä kotiin, söin ja menin koomaamaan ja mahdollisesti nukkumaan sohvalle. Saatoin olla siinä koko illankin ja olla tekemättä koko päivänä mitään järkevää. Esimerkiksi viime kesä oli pitkälti sellainen. On paljon kouluhommia, joita pitäisi tehdä, enkä saa niitä edelleenkään aikaiseksi, mutta enpä sentään ainakaan vietä iltaani maaten.

Huomasin myös, että jaksoin uida tuolla lomalla tosi hyvin. Ennen olen väsähtänyt nopeammin, mutta nyt jaksoin uida kauan ja reippaasti. Se on ihanaa myös.

Lisäksi viikonloput on olleet mulle ennen ihan huipputärkeitä nukkumisen ja lepäämisen kannalta. Olen aina ollut paljon menossa viikonloppuisin, mutta nykyään ei enää ahdista, vaikka en saisikaan nukkua lauantaiaamuna pitkään. Tuntuu siltä, että liikunta on piristänyt tosi paljon. Kaksi kuukautta takana! Ihanaa :)

Vko 31
1h jumppaa
1h kuntosalia
Runsaasti kävelyä ympäriinsä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti