Se vaatii vähän rohkeutta

Puoli vuotta myöhemmin painoni keikkunee jossakin 86-87 kilon maastossa, toivottavasti ei kuitenkaan kovin paljoa korkeammalla. Sisälläni ei kuitenkaan tunnu siltä. Paksut posket ja kaksoisleuka on edelleen paikallaan, eikä muutosta tunnu näkyvän. Sisälläni tuntuu kuitenkin paremmalta. Nyt on aika kuitenkin jatkaa tämän projektin parissa, kaikesta huolimatta.

Olen tämän epätoivoisen painojojoiluni aikana kirjoitellut muistakin epävarmuuksistani, ja esimerkiksi tuskailuistani vastakkaisen sukupuolen kanssa. Jotain kummallisen hienoa on kuitenkin sattunut.

Kirjoitin tänne viimeksi huhtikuussa endorfiinihuuruissani. Viime joulukuussa menin tapaamaan ystävääni Britteihin ja tutustuin siellä erään illanvieton tiimellyksessä australialaiseen mieheen, joka asui samassa kaupungissa ystäväni kanssa. Yhteisten hetkiemme viime minuuteilla hän rohkaistui pyytämään numeroani, ja viestitti heti perään vielä samana iltana. Siitä alkoi viestittely aina silloin tällöin, hän kirjoitelli aina välillä, ja minä vastailin. Uudenvuoden jälkeen aloimme kirjoitella säännöllisemmin, oikeastaan päivittäin.

Helmikuussa tämä herra kirjoitti, että aikoo lähteä muutaman viikon matkalle. Päätin olla kerrankin rohkea (mitä menetettävää?!) ja vastasin, että tietenkin Suomeen. Muutaman hetken kuluttua lentoliput oli jo varattu. Hän päätyi olemaan luonani kuukauden verran, kunnes matkabudjetti oli kutistunut jo niin pieneksi, että hänen oli olosuhteiden pakosta lähdettävä takaisin kotiin Australiaan. Työviisumiasiat Britteinsaarella eivät lutviutuneet niin hyvin kuin hän oli toivonut.

Tästä alkoi meidän puolen vuoden mittainen etäsuhteemme. Lukemattomat tunnit skypessä, whatsapissa ja facebookissa pitivät meidät perillä toistemme elämistä pallon toisella puolella. Aikaero oli vaikea, mutta tietokoneella tehtävän työni ansiostani pystyin työnteon ohessa viestittelemään päiväsaikaan, jolloin hänellä oli ilta. Työteho toki kärsi auttamattomasti.

Lokakuussa pakkasin laukkuni, lopetin työssäni, astuin lentokoneeseen ja lähdin yli vuorokauden pituiselle matkalle. Nyt, puoli vuotta myöhemmin, tuossa se koisii vieressä. Mitä jos en olisi ollut rohkea?

Hajatelmia

Multa tippui vahingossa kilo viime kuussa, kun täällä sattui kaikkea hassua. Tällä viikolla olen yrittänyt taas palauttaa itseäni arkirutiiniin ja saada liikuntaa mukaan kalenteriin. Toistaiseksi se on onnistunut, sillä olen puolen tunnin päästä lähdössä kolmatta kertaa bodypumpiin.

Arkirutiinista on vaikea pitää kiinni, kun arki heiluu johonkin suuntaan koko ajan. Tasan viikon päästä olen lähdössä parin viikon reissuun ja tiedän jo nyt, mitä siellä tulee tapahtumaan.

Voin ilokseni kuitenkin kertoa, että karkkilakko on pitänyt aika hyvin! Ainoat suklaat, joita olen syönyt kuluneen yli kolmen kuukauden aikana (karkkilakko alkoi siis uv:na), ovat viime viikonloppuna syömäni suklaabanaanit. Hyviä oli.

Olen jotenkin oikeuttanut itselleni kuivattujen hedelmien ja esimerkiksi jogurttirusinoiden syömisen. Niissähän on kuitenkin ihan törky määrä kaloreita, vaikka toki se sokeri onkin parempaa, kuin liivatetököteissä. Ehkä kerran viikossa voisi.

Huomasin kyllä sen, että kun ensimmäisen kerran pitkän tauon jälkeen söin kuivattuja hedelmiä, alkoi niiden makeus tökkiä tosi nopeasti. Yritän nyt taistella tietäni samaan suuntaan uudestaan.

Nyt on alkanut myös varmistua jo kauan suunnittelemani pitkä matka. Olen lopultakin lähdössä syksyllä, aikomuksena on olla poissa ainakin vuosi. Voi että kun siihen mennessä saisin vähän pudotettua painoa... Vielä olisi tasan puoli vuotta aikaa. Viime vuonna tiputin 10 kiloa puolessa vuodessa, onnistuisiko se taas? Mietin, että ehkä kannattaisi hakea motivaatiota taas personal trainerilta ja ihan oikeasti ruokapuolen apua. Treeni onnistuu kyllä, enkä kuitenkaan voi treenata reuman takia yhtä lujaa kuin ehkä tarvitsisi, mutta ruokapuoleen keskittymällä saisin varmasti tuloksia.

Harmi, kun se ruoka vaan on niin hyvää! Nimimerkillä tänään harrastuksessa palaveerataan pizzan ääressä... Täytyy pyytää laittamaan vähän vähemmän juustoa.

Hitaasti eikä edes varmasti

Kilo tippunut! Whhooo. Siitä se lähtee.  Tahti voi olla ehkä himpun verran hidas kuukaudessa. Samapa tuo, olen liian tyytyväinen murehtiakseni. Nyt täällä jylläävät sellaiset voimat että heikompia hirvittää!

Olen yrittänyt nyt syödä useammin ja paremmin, mutta annoskoissa olisi vielä parannettavaa. Töissä mutustan hedelmiä ja rahkaa, jotta kotiin mennessä nälkä ei pääsisi ihan mahdottomaksi. Olen miettinyt leipää... En onnekseni syö sitä paljoa, mutta ruisleipä on osoittautunut hyväksi aamu- ja välipalaksi. Mieluiten olisin kokonaan ilman. Suurin haasteeni on ollut nyt karjalanpiirakoiden jättäminen. Vaikeaa! Millä korvata?

Innostuin syömään tomaatteja aika reippaanlaisesti, mutta refluksitautini ilmoitti, ettei se ollutkaan niin hyvä idea. Olen ottanut töihin mukaan ateriankorvausmehuja, jotka ovat ihan ok, mutta niiden lisäksi syön mielelläni myös hedelmän. Ehkä se mehu on parempi jättää pois ja pysytellä ihan vaan hedelmissä?

Kaikista suurin saavutus on karkkien jättäminen. En ole syönyt yhtään suklaata enkä karkkia kokonaiseen kuukauteen! Siis kokonaiseen kuukauteen!! Uudenvuoden jälkeen päätin ja se on ollut yllättävän helppoa. En ole ostanut kaupasta mitään hyvää, eikä ole oikeastaan tehnyt edes mieli! Ennen mieliteot olivat niin kovia, että saatoin lähteä kauppaan ihan vaan hakeakseni karkkia.

Uskomatonta. Olen oikeasti niiiiin niin niin iloinen. Syy, miksi olen heittäytynyt totaalikieltäytyjälinjalle on se, että pelkään repsahtavani kunnolla. Jos aloitan, pelkään saattavani syödä kaksi päivää putkeen. Parempi yrittää pysytellä irti niin kauan kuin pystyn.

Jotenkin tuntuu, että elämästä puuttuvat nyt ne pienet palkitsemishetket. En voi käpertyä sohvan nurkkaan katsomaan leffaa ja syömään karkkia, se ei odota kotona palkkiona selviytymisestä kurjan päivän vaatimuksista. Se on vähän outoa. Ehkä siihenkin tottuu?

Olen niin sokerikoukussa. Karkittomuuden on pakko alkaa näkyä painossa jossakin kohtaa. Vaikka lautaskoot olisivatkin vielä liian suuria, ovat niiden sisällöt onneksi sentään vaihtuneet parempaan. Syön huomattavasti enemmän salaatteja ja sellaiset valtavat ahmimiskohtaukset ovat olleet pienemmässä roolissa. Tämän kuukauden aikana on myös ollut paljon energisempi olo kuin esimerkiksi kesällä tai syksyllä oli. Sokeri on pahin huume, oikeasti.

Olen kyläillessä ottanut tarjottavia, mutta pysynyt irti karkeista. Nyt kun saisi vielä kunnon reeniä päälle, niin johan lähtisi lyyti kirjoittamaan. Olen saleillut, mutta mieli tekisi bodypumpiin... Saatan käydä katsomassa, miten polvi kestää. Olin niin hyvässä kuosissa alkusyksystä, että pumppi kyllä kannattaisi. Saisi omaan salitreeniin vaihtelua ja haastetta. 

Olipas tässä jorinaa. Riittänee tälle illalle!

weheartit.com

Hyvä vuosi edessä

Olen viimeksi kirjoittanut tänne syyskuussa. Älytön tauko! Painoon on tullut 2-3 kiloa lisää (en todellakaan uskalla tässä kohtaa hypätä vaa'alle tarkempaa lukemaa tiirailemaan), joka on kohtuullinen lukema kuluneeseen syksyyn nähden.

Ruokailut ovat olleet lievästi sanottuna aivan päin honkia, mutta liikuntaa olen harrastanut 2-3 kertaa viikossa. Tyhjää parempi.

Nyt olen istunut kaksi tuntia koneella ja etsinyt uutta motivaatiota. Ei enää selityksiä ("joulu on tulossa, ei kannata", "reissu on tulossa, ei pysty", "ei ole kunnon rytmiä, liian vaikeaa"), vaan ihan oikeasti siitä paksusta niskasta kiinni ja toimeksi.

Aloitan taas säännöllisessä työrytmissä (syksy on ollut aika haipakkaa) tammikuussa, joten pystyn taas elämään muutenkin järkevämmin.

Kauhukseni tajusin, että suurin osa seuraamistani blogeilijoista on lopettanut kirjoittamisen. :( Todella sääli! Täytyy joku ilta jatkaa motivaation etsintää ja kerätä listalle nippu uusia blogeja seurattavaksi.

Ei-niin-hyvännäköinen

Me käytiin työkavereiden kanssa baarissa pari viikkoa sitten. Heiluttiin siinä tanssilattialla, kun ympärille tuli pyörimään joukko poikia. Ne siinä jotain hörötteli ja katseli, ja sitten yksi niistä tuli kysymään minulta ja kaveriltani: ”Kuulkaash tytöth. Kertokaash meille, että mistä se johtuu, että kun baarissa on hyvännäköisiä naisia, niin niillä on aina mukana yksi ei-niin-hyvännäköinen kaveri?” 

Byää! Tämä ei tehnyt hitaasti kohoavalle itsetunnolleni kovin hyvää. Heiluin siinä vaiheessa kahden nätin tytön kanssa, joten ei jäänyt epäselväksi, kuka meistä oli se ei-niin-hyvännäköinen kaveri. Ihmiset <3

 

Mitään tällaista kommenttia en ole saanut pitkiin aikoihin! Kesällä jotkut teinipojat tekivät röhkimisääniä selkäni takana, mutta siinäpä se oikeastaan. Ehkä manaan koko asian höpisemällä tällaisia. Pärjään oikein hyvin ilman ilkkuvia kommentteja ulkonäöstäni, eli jatketaan tähän asti hyvin toimineella pohjalla, kiitos!

Viime viikolla jäi paastopäivät väliin, ja totta puhuen tälläkään viikolla ei näytä hirmu hyvältä. Olen nyt kyllä nämä ruhtinaalliset kaksi päivää syönyt ihan hyvin ja viime viikolla sain aikaiseksi kolme tuntia liikuntaa. Hip hip huraa! Kyllä se tästä. Luotto on kova.

Väsyttää.

Väsymys on jotenkin hassusti ollut tämän kesän sana. Yleensä kesä ja valoisuus ovat antaneet energiaa, mutta nyt tuntuu, että sitä ei ollut ei sitten yhtään. Toisaalta taas olen ehkä itse tehnyt sen itselleni. Voin laskea yhden käden sormilla sellaiset vapaapäivät, jotka olisin oikeasti pyhittänyt levolle. Olen viilettänyt ympäriinsä - ulkomailla aina, kun minulla on ollut yli kaksi vapaata päivää, univelkaa ja alkoholia on kerätty kroppaan aika reippaanlaisesti. Olen tehnyt 12 päivän työputkia ja murehtinut lihavuuttani. Ha!

Viime viikolla vietin yhden elämäni parhaista ja kuluttavimmista viikoista ja matkoista. Tapasin aivan mielettömiä vanhoja ystäviä ja itkin kuin vauva, kun jouduin jättämään heidät jälleen. Elämä on minulle oikeasti todella hyvä, se pitäisi muistaa useammin ja jättää valitus vähemmälle.

Entä sitten, jos reuma järsii niveliä ja polvet rutisevat? Entä sitten, jos ihoni ei ole täydellinen? Jos se haittaa jota kuta, minkä minä sille voin? En voi kuin toivoa löytäväni ihmisiä, jotka näkevät sen läpi. Olen onneksi löytänytkin.

Nyt olen päättänyt jättää tämän sokerittoman pois, se on ihan liian vaikeaa. Ei pysty, eikä ennen kaikkea jaksa. Kokeilen tätä 5:2-dieettiä, eli kaksi päivää paastoa ja loput päivät voi syödä normaalisti. Viikon kalorirajani paukkuvat niin helposti yli, että nuo dieettipäivät tekevät todella hyvää. Pidin ensimmäisen tiistaina, lounaasta lounaaseen. Söin lähes noin 400g raejuustoa, yhden Profeel-proteiinirahkan sekä tomaatin ja kurkun.

Dieetin kalorimäärät naisille ovat paastopäivinä 500 kcal, minä taisin syödä noin 530 tai vastaavaa. Tänään söin ruuan ennen klo 12, seuraavaksi syön iltapäivällä 150g raejuustoa, kaksi nakkia, kolme avomaakurkkua ja kaksi porkkanaa. Kotona voin syödä vielä rahkaa, kun pääsen töistä.

Yllättävän paljon siihen 500 kaloriinkin mahtuu!

Täytyy muuten kiittää ihmisten kirjoittamia laihdutusblogeja, sillä epätoivon hetkellä tulin eilen hakemaan täältä itselleni kannustusta ja motivaatiota. Kolme tuntia pohdin, jaksanko lähteä bodypumppiin vai en, otin välissä tirsat ja kallistuin ajatukseen kotiin jäämisestä.

Päätin hyödyntää viimeisen oljenkorren ja tulin lueskelemaan laihdutusblogeja. Se tehosi - sain itseni salille! Mutta voi jeesus mikä rääkki se oli. Olen käynyt kesän ajan noin kaksi kertaa viikossa bodypumpissa ja se on ollut siinä, muu liikunta on hyötyliikuntapyöräilyä paikasta toiseen. Nyt en ole ollut salilla lainkaan kahteen viikkoon - se näkyi ja ennen kaikkea tuntui. Suunta ylöspäin!

Sokeritonta elämää

Olen ollut aiiiivan täysin puhki. Viime viikolla sain raahattua itseni kerran bodypumppiin ja tänään kävin salilla. Onneksi kävin, oli harvinaisen vahva treeni! Ai että oli hyvä olo, vaikka olen lykännyt sitä jo kaksi päivää, enkä olisi edelleenkään millään halunnut mennä. Yritän perjantaina mennä bodypumpiin, niin tämän viikon ilmaiset työpaikkaedut on käytetty. Viikonloppuna olisi hyvä jaksaa edes pyöräillä vähän, en ole tehnyt sitäkään aikoihin. Työpaikkapyöräilyä joo, mutta en kunnon hikipolkemista.

Kaverini ehdotti, että kokeilisin sokeritonta diettiä muutaman viikon ajan. Kokeilin sitä gluteenitonta viime vuoden syksyllä ja toivoin sen tuovan apua reumaani, mutta en huomannut fiiliksissäni tai nivelissä mitään kovin kummallista eroa. Olisi varmaan pitänyt jatkaa kauemmin.

Sokeriton olisi niiiiiin vaikea, herran jestas. Ahdistaa vähän edes ajatella sitä. Ei hedelmiä, ei ketsuppia, ei makaronilaatikkoa, ei mitään. Ei sillä että tuo ketsuppi olisi niin tärkeää, mutta kuitenkin... Kasviksia. Rahkaa... mitä sen rahkan kanssa sitten voisi syödä? Voi kauheeta, ei ananastakaan? Apua!

Olisin kyllä aika kova, jos pystyisin olemaan erossa sokerista edes kaksi viikkoa. Täytyy katsoa ja yrittää syödä muuten hyvin, paljon kasviksia ja lihaa. Harmi, että ihan kaikkeen tungetaan sitä piilosokeria... Onkohan niissä hunajabroilereissakin kauheasti sokeria? Ihan takuulla on. Voi rähmä.

Olen lähdössä ensi viikolla viikoksi reissuun, ja siellä en kyllä todellakaan aio stressata syömisistä. Sen jälkeen voisin ottaa rehabina tämän sokerikuurin ja yrittää palauttaa itseni ruotuun.

Kulunut kuukausi on mennyt vähän heikonlaisesti. Olen ollut tosi väsynyt, ihoni reistailee taas aivan älyttömästi, menkkani katosivat yhtäkkiä ja odotan ortopedin tuomiota siitä, joudunko lonkkaleikkaukseen vai en. Tuo iho- ja menkkahomma johtunee siitä, että hormoonini ovat taas aivan vinksallaan?! En tajua. Harmittaa aivan vietävästi, mutta koitan ajatella positiivisen kautta.

Painon pudotuksesta ei voi puhuakaan. Tällä viikolla olen jo pitänyt kaksi karkkipäivää (nyt on tosiaan siis keskiviikko), mutta toisaalta eipä se paino ole noussutkaan. Vyötärön mitta oli vähän taas tippunut toukokuisesta kyllä, täytyisi mitata se ja laittaa tänne. On tippunut, ellei se siis ole venynyt jo takaisin. Olen jopa miettinyt kroppakuvan julkaisemista, vaan enpä tiedä. Katsotaan nyt.

Aavistuksen verran lannistunein fiiliksin, mutta huonomminhan sitä voisi myös mennä! Tarttis enää tippua hei viisi kiloa, niin pääsisin indeksitaulukossa lievästi lihavaksi. On se vaan tiukassa!